Koht' onpi tullut meillekin jo hetki —
Me purjehdimme mekin — maailmaan;
On edessämme toisenlainen retki,
Kuin tämä lyhyt vene-retki vaan:
Elämän meri seisoo au'enneena,
Se matkaajia, meitä odottaa,
Kaikk' estehet on heti rau'enneena,
Oi, kumppanit ja veikot, joutukaa!
Meill', ystäväiset, lähteissämme matkaan,
Myöt' olkoon toivon ankkur vahva vaan;
Sit' ei saa murtaa myrskyt rajuimmatkaan,
Ei elon virt', eik' koski kuolonkaan.
Se ankkur ei käy kohden meren pohjaa,
Se kohoupi hamaan taivaasen;
Se ankkur elämässä tässä ohjaa,
On alku elon ijankaikkisen.
On samat riennot, työt ja mielipiteet
Kaikilla meillä, veikot, ystävät;
Ne olkoot jalot, voimalliset siteet,
Jotk' ankkur-köytenämme kestävät;
Ain' yhden onni olkoon onni toisen:
Pois kateuden versot kitkerät!
Mit' yksin ei voi tehdä, usein voi sen
Yksissä neuvoin tehdä ystävät!
Nää pikku merkit, jotka tässä jaamme,
Ne toivon ankkuria kuvaavat,
Ja näitä kantaissamme muistakaamme
Myös yhdess' olon ajat armahat. —
Meill' yks' on maa ja yks on tuolla taivas,
Yks' ääni Korkein kuuluu kullekin:
"Ol' uskollinen, kerran maksan vaivas,
Tääll' elon kruunu suodaan sullekin!"
Vanhukselta.
Vuotta kymmenen kun elin,
Leikin, lauloin liruttelin,
Tanssin kukka-kummuksilla,
Puroon myllyjäni tein,
Juoksin äidin askareilla,
Tuuleen väkkäräni vein.
Iloinen ja riemukas
Laps' on kymmenvuotias.
Ikän' uudelleen kun elin,
Ylös, alas yrittelin:
Luulin paisuvani kerran
Maailmassa mahtavaksi
Lempi syttyi — nimeen Herran,
Liitto lyötiinkin yks kaks!
Palav' on ja innokas
kaksikymmen vuotias.
Ikän' uudelleen taas elin,
Pienoisia kasvattelin;
Työst' en luovuttanut kättä,
Päivät päästään ponnistin:
Enempi puoli täyttämättä
Jäi, mit' ennen uneksin.
Vakav' on ja miehuukas
Neljäkymmen vuotias.
Ikän' uudelleen viel' elin,
Hiljaisena huokaelin:
Koht' on tullut elon ilta, —
Polkuain siis viitatkoon
Armon säde taivahilta
Rauhan lepokammioon!
Ota, Herra, huomahas
Kahdekskymmen vuotias!
Karjalan laulu.