"Niin, tiedäthän sinä, miten sopii olla onnellinen kuin sinä, ja kuitenkin on kaikkein unhottama?"
"Eipä niin, en minä ole unhotettu".
"Jos sinä elät tahi kuolet, ei maailmassa ole ketään, joka iloitsee tahi murehtii sinua".
"Paitsi mamma, niin".
"Niin, paitsi sinun äitisi".
"Niin on; mutta, Annette kulta, hän suree yksistään niin paljon kuin tuhannen ruumiinsaatossa kulkevaa ystävää, samoin kun hän iloitsee tuhannen edestä minulle hyvin käydessä."
"Sinä et kuitenkaan tiedä mitä tahtoo sanoa olla unhotettu — oikein unhotettu".
"Se johtuu kai siitä, etten minä milloinkaan unhota".
"Mitä sinä sanot? Etkö sinä voi unhottaa?"
Dora pudisti päätänsä.