"Jumala siunatkoon teitä, rakkaat lapseni!" sanoi mummo kuumain kyynelten juostessa pitkin hänen kasvojansa. "Jumala siunatkoon teitä ja suokoon sinulle mielen tyyneyttä, tyttöseni! Tule hyväksi puolisoksi ja äitiksi!"
"Niinkuin itse olette olleet, rakas mamma," lisäsi asessori, suudellen hänen kättänsä.
"Minä tarvitsen olla yksinäni," sanoi Annette. "Hyvästi, mamma, hyvästi, herra asessori."
"Herra, et sinä saa sanoa herra," huomautti äiti.
"Suokaa anteeksi, mamma, suo anteeksi Svaning, minä olen niin tottumaton."
"Kyllä siihen mukautaan ajalla," sanoi rouva. "Jumalani, miten tytöt ottavat kaikki kiivaasti!"
"Minä toivon että hän rauhoittuu," lisäsi asessori.
* * * * *
Annette palattuaan pieneen kamariinsa, jossa yölamppu paloi, lankesi polvillensa ja alkoi katkerasti itkeä. Vihdoin nosti hän ylös kyyneleiset silmänsä ja sanoi:
"Nyt on uhri päätetty, uhri, jonka pitää sovittaa minun turhuuteni, itsekkyyteni, röyhkeyteni ja kevytmielisyyteni.