"Vai niin, hän on sama, joka oli niin kohtelias," nauroi Annette, mutta synkistyi samassa, sillä muisto omasta liitostansa pisti häntä sydämeen.
"Mutta enhän minä voinut uskoa että ihminen tulee takaisin," sanoi Dora melkeen itkien. "Sinä voit uskoa minua, se on sentähden, että hän on erään mamman ystävän poika…"
"Dora kulta, minä uskon sinua, mutta sinä punehduit niin, että pienet kasvosi leimusivat. No, onko hän sievä mies?"
"On, hän matkustaa nyt kotia papiksi vihittäväksi… Kenties sinä tahdot lähettää jotain äitillesi."
"Niin, Dora, sen tahdon, mutta auta minua keksimään jotain, joka häntä ilahuttaisi."
"Se johtuu siitä jos hän voi ottaa mukaansa suurempaa pakettia."
"No, voithan sinä puhua siitä hänelle."
"En minä tunne ihmistä, mutta mamma ihastui, saatuaan kuulla jotain eräästä nuoruuden ystävästä, että hän kutsui hänen tulemaan useampia kertoja… Minä en käsitä mammaa."
"Älä moiti äitiäsi, Dora kulta, vaikka sinä kenties saat punastua muutamia kettoja minun edessäni, joka on ainoa kun tietää, että tuo hyvänluontoinen pappi olisi mies, josta Doraseni pitäisi."
"Älä minua kiusaa, hyvä Annette; mutta ensi kutsun laittaa mamma … sillä minä en käsitä mammaa; hän lähetti eilen illalla hedelmä-kaupasta noutamaan koko korillisen omenia, joita Rauhanen söi niinkuin ne ei olisi maksaneet kolme killinkiä kappale… Mutta kun näet ne neljä kynttilää, niin tule ylös, Annette kulta, saat nähdä hänen ja tulet käsittämään, että mini vaan hulluttelin."