"No ei, älä nyt alota sinun historijoinesi."
"Mutta minä sanon jos."
"Vaan minä sanon mutta."
"Mitä?"
"Mutta, sanon minä, jos hän kosii, niinkuin sinä luulet, niin olen minä ylen viisas."
"Viisas?"
"Niin, viisas. Jäisikö mamma yksinänsä? Voipiko apulaispappi ruokkia vaimoa ja hänen äitiänsä?"
"Ei, se näyttää liian tukalasta."
"No, ja siis?"
"Siis sanot sinä luonnollisesti ei, se on ymmärrettävä," sanoi Annette ilkullisesti nauraen; "sillä viisas tyttö laskee aina näin: minä tarvitsen neljä leiviskää voita, viisitoista markkaa leiviskästä, neljä kertaa viisitoista on kuusikymmentä; siis kuusikymmentä."