"Niin, näetkös, hän on kosinut."
"Siinä sen näet!"
"Niin, mutta minä harmistuin."
"Miksi siis?"
"Herra Jumala," toisti Dora, ja suuret, kirkkaat kyyneleet välkkyivät silmissä. "Herra Jumala, minä suosin tuota alhaista ihmistä, mutta hän ei voi ottaa mammaa kanssansa apupapin palkalle eli kappalaispapin virkataloon … me laskimme, me."
"Mutta sinä et miettinyt pientä pää-omaa, jonka suljit pois laskuistasi," sanoi Annette vakaasti ja hellästi, "kuules, Dora kulta, miten paljon luulet Jumalan siunauksen tekevän huoneessa?"
Dora katsoi ylös, se ikäänkuin kummastutti häntä, ettei hän aavistanut noita varoja.
"Jumalan siunaus… Sinä sanot jotain, mamma voi siis meitä seurata. Neljätoista tynnyriä jyviä, vähäinen virkatalo … ja Jumalan siunaus, kyllä se riittää; niin, nyt minä sen käsitän."
"No se on hyvä, Jumala siunatkoon sinua, Dora, Jumala auttakoon teitä molempia! Mutta mitä sanoo äitisi?"
"Se käy laatuun, hän on yhtä paljon ihastunut Rauhaseen kuin sinun äitisi asessoriin. Miehillä on kuitenkin kyky miellyttää mammoja, niin että jos me tytöt emme ajattelisi itseämme kävisi ehkä nurinpäin."