"Aivan oikein, nythän tuota väki poloista voi kohdata niin suuri onni, niinkuin sanotaan, tulematta kopeamieliseksi".
"Mutta se on erinomaista", sanoi kolmas.
"Saamme nähdä jouluna", tuumaili vihdoin ensimäinen puhuja, ja kaikki suostuivat siihen, ettei joulua kauemmaksi voirittanut salata itseään.
Mutta joulu tuli, piikoja lähetettiin useammalta suunnalta saamaan selkoa, jos herra Lindner ei ostanut jonkinlaista saalia vaimollensa, tahi jos hän ei miettinyt silkkihametta "tuolle ihmisraukalle", mutta ei mitään sellaista tavattu. Lindnerillä paloi tavallisuuden mukaan kolmihaarainen kynttilä lasten pöydällä, jo joululahjat olivat tavalliset, kirjoja ja joitakuita vähäisiä leikkikaluja, joita herra Lindner oli itse sorvannut. Ei mitään muuta.
Aika kului yhtäläisesti eteenpäin, ja kaduttiin nyt, kun parin kuukauden ajalla oli Lindnerin herrasväelle osoitettu tavallista enemmän kunnioitusta ja kutsuttu niitä koko lapsijoukon kanssa illallisille — miehellä ei ollut mitään eikä muutoin ollut mikään, sillä lapsien opettaminen on, niinkuin muuan kirjailija aivan oikein sanoo, kiittämättömin kaikista. Koulumestari voi olla suvaittu; mutta se on kuitenkin myönnyttäminen, ettei hän ole mikään ylhäinen, eikä kenenkään mieleen milloinkaan juolahda suositella sellaista mainiona. Hän on kansan unhotuksen ja yksityisten ikuisen kiitollisuuden alainen henkilö.
Herra Lindneriä ei kuitenkaan näkynyt liikuttavan yleisön unhotus, vaan hän hoiti virkaansa halulla ja ilolla, ja huoli vähät siitä mitä maailma sanoi. Sellainen oli mies, johon kamreerin rouva luottautui ja joka verrattomalla suoruudella lausui käsityksensä kaikista sattuvista asioista.
Hän oli seudullansa, se tahtoo sanoa niin kaukana kuin hän tunnettiin, katsottu haaveksijaksi; enemmän viisastelijat, tietäjät ja joilla oli kameoli-sormus paksussa etusormessa, nimittivät häntä aivan yksinkertaiseksi narriksi. Naiset arvelivat että hänen kanssansa on oikein hauska puhua, vaikka hänen aatteensa olivat erinomaisempia; mutta lapset eivät pitäneet häntä haaveellisena eikä erinomaisena. Mitä hän sanoi oli niin puhdasta ja hyvää, että jokainen taisi sen käsittää, jos nimittäin oli tavallinen ihmis-ymmärrys; mutta tavallinen ihmis-ymmärrys on oivallinen lahja, vaikka se on kaikkein tavallisin. Niinkuin hiiliä tavataan kaikkialta, mutta timantti, sen oikea puhdas muoto, on kallis arvoinen, samoin on ymmärrys yleinen, mutta selkeä ymmärrys sitä vastaan niin oivallinen, että sen näyttäytyttyä luullaan ettei se ole ymmärrys, vaikka jälkimaailma käsittää sen ja lausuu yhdestä ja toisesta kalleudesta, jonka aikalaisensa polkivat katuun.
Rouva puhui itsestänsä, miehestänsä, tyttärestänsä herra Lindnerille, joka oli hyvin halukas kuulemaan kaikkia kertomuksia, mikä usein todisti hyvää sydäntä, mutta samalla usein heikkoa aloituskykyä.
Kun rouva lähti jälkeen puolenpäivän takaisin, seurasi herra Lindner häntä vaunuille ja näyttäytyi niin kohteliaaksi, ettei kukaan kaupungin rouvista ollut milloinkaan nähnyt tuota erinomaista miestä niin nöyränä ketään ihmistä kohtaan.