"Niin, teemme hyvää tavaroilla niin paljon kuin ymmärrämme, ja jätämme vähimmin itsellemme."
"Te olette jalo mies."
"Ei, pyydän anteeksi, minä olen vaan koulumestari Teljessä. Olemme siis suostuneet?"
"Olemme."
"Te, rouvani, olette käyttäytyneet oikein, ette enemmän kuin oikein; mutta te olisitte voinut ja voitte vielä, jos tahdotte, saada asian vanhalle kannalle … ja venyttää käräjöimistä ikuisiin aikoihin, niin se on kietoontunut, vaikka niillä on kirjain puolellansa; mutta kirjain kuolettaa ja henki tekee eläväksi."
"Minä tiedän sen, minulle on se keino uskoteltu, mutta minä en tahdo, minä en voi. Minä alentaisin mies-vainajani muistoa, jos kulkisin jotain muuta tietä kuin mitä tuntoni hyväksyy."
"Minä näin sen jo teidän ensimäisestä kirjeestänne," sanoi herra Lindner ja suuteli jotenkin tavanmukaisella kohteliaisuudella vanhan rouvan kättä. "Me olemme pari erinomaisia ihmisiä, hyvä rouva Miller, jotka sovimme asiasta, mikä tavallisissa tapauksissa olisi herättänyt ikuisen vihamielisyyden. Mutta meidän pitää toimia niin, ettemme tarvitse punastua… Se on oikein, vaimoni, sinä ajattelet pidemmälle kuin minä," virkkoi mies, kun vaimo kertoi että päivällinen on salissa. "Kyllä sitä tarvitaan, hyvä rouva Miller; sata-tuhansittain riksiä on vierinnyt läpi käsiemme … se on väsyttävää."
Nyt esitettiin koko lapsijoukko, joka yhtä suurella hämmästyksellä kuin arvonannolla katseli vierasta rouvaa, jolle pappa ja mamma osoitti niin suurta kunnioitusta.
Voitiin huomata että rikas perintö oli perheessä tietymätön — ja niin olikin. Herra Lindner ei ollut maininnut siitä lasten kuullen sanaakaan, ja ne eivät siis tulleet siihen lapsille tavallisesti viattomaan ajatukseen, että ollaan rikkaita. Kaikki kävi yhtä kohtuullisesti huoneessa, ei ainoata sokuripalaista ollut enempi kuin ennen; oli vaan yksi piika ja rouvan täytyi siis toimia kyökissä, ja herra Lindnerin nuttu oli sama puhdistettu vaate, jota hän oli jo monta vuotta käyttänyt. Sellainen olo vaienti kielittelemisen siinä pienessä kaupungissa, sillä oltiin vakuutetut että äkkinäisellä rikkaudella mahtaa olla hänen oireensa, niinkuin jokaisella muullakin kohdanneella vammalla; mutta sellaista ei huomattu ja — mitä piti uskottaman?
"Ne eivät varmaankaan alota ennenkuin jouluksi, he tahtovat kerrassaan hämmästyttää kaupunkia turhan mammonan saamisella", virkkoi muuan.