"Se on siis lopussa," jupisi hän ja pusersi käsiänsä, niin että sormet naskuivat.
"Sepä on lempoa, mitä nyt?" kysyi kaikkitietävä, joka huomasi asian liian miellyttäväksi kun ei saanut siitä selkoa, sillä aineet rupesivat puuttumaan ja yksi osa oli kulunut. "Mitä Jumalan nimessä nyt on? Tässä! juo lasi vettä… Onko se päättynyt, kunniallinen Pierro, onko se päättynyt? Miten se on lopussa?"
"Koko elämäni onni", sanoi Svaning, "on lopunnut."
"Millä tavalla, lempo vieköön?"
"Oi, älä minua kiusaa. Mutta te olette minun ystäviäni," toisti asessori pontevasti ja tukahutti tunteitansa; "te olette arvanneet kaikki; minä en taida salata itseäni… Niin, niin se on, morsiameni on peräytynyt minusta."
"Vai niin, ja sen sinä pidät niin hiton tärkeänä. Veli Svaning.
"Maailma on naisia täynnä,
Jos yhden kadotat, on tuhannen jälellä."
"Ei mitään kokkapuheita, jos minä saan pyytää! Mutta luvatkaa minulle yksi, ystäväni … olettehan molemmat minun ystäväni?"
"Totta kai, sen mahdat hyvin tietää, me olemme syöneet monta kertaa sinun kanssasi."
"Lupaatteko minulle ettette milloinkaan puhu tästä tapauksesta?"