Nuoret rouvat panivat tuumansa yhteen ja oli vielä hyvä apu äiteistä, jotka neuvolla ja työllä auttoivat heitä lukemattomissa huolissansa, mitkä talouden hoidossa tottumattomille nuorille rouville ilmestyvät, saadakseen ruoan miesten mieliksi pöydälle. Yleisesti on naisväessä se tunto, että miehet pitävät ruoan laitoksen tärkeänä ja antavat arvon sille, että se on laitettu taiteen sääntöjen mukaisesti. Sill'aikaa palkitsevat miehet useat ahkeroimiset ilkeimmällä riittämättömyydellä, he nousevat pöydän äärestä ja viisi minuutia sen jälkeen kun niiltä kysytään, eivät edes voi sanoa minkälaisia Jumalan lahjoja ovat saaneet. Melkeen niin oli laita kahdessa Honkalan meille tunnetussa vähässä taloudessa. Vaan se ei kuitenkaan estänyt rouvia uskomasta, että heidän miehensä pitivät erittäin tärkeänä ruoan hyvyyden, se on tietty, vaan että se myös piti olla taiteellisesti valmistettu.
Kun mies otti kaksi kertaa yhtä ruokalajia, otaksuivat he kauan aikaa sen siksi, että ruoka oli hyvin onnistunut, vaikk'ei se todellisuudessa merkinnyt muuta kuin miehen oivallista ruokahalua, ja sellaisia onnenpäiviä tapahtui siis silloin, kun katteini Hjalmar oli ollut metsästämässä tahi pastori Rauhanen sairasta ripittämässä.
"Ei, nyt autamme itseämme," sanoi Dora äitillensä. "Se ei käy laatuun että me alituisesti kyselemme; paitsi sitä meillä on Nylander [tarkoittaa erästä kokkikirjaa] ja kun jotain tahdotaan, täytyy se suoriintua. Sunnuntaina menemme päivälliselle Hjalmarille, minä autan Annettea, sillä niin hän on pyytänyt; hän näet osaa vähemmän kuin minä, Annette raukka, mutta kyllä se onnistuu."
Aivan oikein oli Hjalmar, tietymätönnä kaikista huolista, äkkiä, kysymättä, kutsunut molemmat papinperheet sunnuntaiksi päivälliselle. Annette, saatuaan tuon Jobin postin tuli levottomaksi, sillä jokapäiväistä ruokaa hän osasi laittaa, mutta vieraitten vastaan otto — se oli erityinen asia. Neuvoteltiin Doran kanssa, joka ei milloinkaan epäillyt voimiansa ja arveli siitä kyllä selvittävän Nylanderin keralla.
"Mitä sinulla on?"
"Lintuja, riekkoja ja vikloja."
"Hei hei, sepä on oivallista!"
"Paistammeko niitä?"
"Ei, parempaa, ei, parempaa! me teemme lintupiirakkaa (pastej). Sinä et voi uskoa miten lintupiirakka on oivallista, sen muistan kun oltiin kerran parooni B:n luona Tukholmissa, sillä mamma on vanha tuttu paronessan kanssa. Saammepa kuulla mitä Nylander sanoo."
Sunnuntai tuli. Molemmat rouvat hääräsivät hirmuisesti saadakseen kaikki valmiiksi, niin että taisivat mennä kirkkoon ja kuitenkin joutua kaikkein kanssa kello kahteen.