"Mutta Dora," sanoi hän yhtäkkiä, kun tämä ruokakomerossa näytti hänelle kaikki maailman ihanuudet ja sitten maustekaapin, jossa kaikki oli pantu omiin laatikoihinsa ja kaikki oli erinomaisessa järjestyksessä, "mutta Dora, kuinka Herran nimessä osaan laittaa ruokaa Hjalmarille? Voi, että äiti tuon siunatun oikeudenkäynnin takia pysähtyisi Tukholmiin koko kuukaudeksi, juuri siksi kuukaudeksi, joka on tukalin."
"Laittaa ruokaa? Näetkös, se kaikki on omituinen taito. Tietysti minä laitoin ruokaa vähän mammalle ja itselleni, mutta tavallisesti hoiti mamma sitä asiaa, ja niin hän tahtoo vielä nyt, hyväntahtoinen mamma; mutta sitä en minä tahtonut, vaan…"
"No miten sinä käyttäytyit?"
"Minä sanoin suorastaan miehelleni: et sinä saa nureksia ruoasta, vaan olla niin hyvä ja syödä miettimättä ennemmin kuin jälkeemmin: sillä minä tahdon oppia, ymmärrätkös, opettaa itseäni."
"No, miten kävi laatuun?"
"Eipä aivan kehuttavasti alussa. Tuolla tultiin jäniksen kanssa; en minä ollut sellaista laittanut, paisti tuli hyväksi, mutta…"
"Mutta?"
"Paisti oli oikein hyvä, mutta sen rikki saaminen ei ollut kenenkään ihmisen vallassa … näetkös, kaikissa on yksi vika … mutta ne nauroivat minulle, pappa ja mamma oli samaa mieltä; ja sitten sain tietää että sellainen veitikka pitää venytettämän. Niin se käy alussa."
"Kaikin mokomin auta minua, Dora! tahi minä olen hukassa. Herra Jumala, minä olen oppinut koko joukon asioita, mutta en tätä. Luonnollisesti oli arveltu minun ottavan emännöitsijän, ja sentähden minun piti taitaman vähän, että olisin hänen vallassansa."
"Sinun pitää aluksi auttaa itseäsi," sanoi Dora vakaasti, "vaikk'en minäkään ole juuri nopsa, mutta meneehän se mukiin".