"Eipä juuri mitään; mutta … tunnethan sinä kamreerin, hm, tunnethan…"
"Kamreeri Millerin, yhtä hyvin kuin oman herra isävainajani. Mitä vielä?"
"Niin, näetkös, minä kävelen täällä ja olen ikävilläni, sillä nyt minä olen Jumalan nimessä jaksanut kaikki velvollisuustanssini … ei ei ole totta tosiansa helppoa tanssia koko puoli tuntia paksun mummon kanssa muutaman pasteijan (= piirakan) tähden tahi kupillinen lihalientä pari kertaa vuodessa, tahi muutamia kupillisia teevettä; mutta niin on maailman tapa".
"Vai niin, sinä olet kyllästynyt tanssiin".
"Eipä niinkään, sitä en oikeastaan tahtonut sanoa; mutta sinä voit esittää minun ukko Millerille ja mummolle, niin että minä saan…"
"Saan tanssia tyttären kanssa, ha ha ha! Luuletkos niin? Ei, rakas veli, hänellä on pieni elehvantinluinen kirjansa täyteen töherretty nimiä. Taitaisitko sinä kuvitella itseksesi, että sellaisella tytöllä on yhtään tanssia annettavana sinun laskuusi, vaikka sinä tiedät että…"
"No minä tiedän kaikki".
"Se pitäisi sinun tarkasti tietämän, nimittäin että Tukholmassa on suuri linna-väki, ja niin muodoin lukuisa upsierikunta, … ja siis seuraa siitä, että rikas, nuori ja kaunis tyttö ei tarvitse istua, vaan on pyydetty kaikkiin tansseihin, joita voi ilmaantua — ja vielä paljon enemmän".
"Mutta tuo mies Norrlannista, tuo luutnantti … mikä hänen on nimensä…"
"Hjalmar; niin, juuri se todistaa, että hän on sydämellinen ystävä perheessä. Hän on aivan varmaan saanut tytön lupauksen neljätoista päivää sitten".