"No, mitä sitten?"
"Mitä sitten? Häät, ja sitten autamme ystävä Pierroa nauttimaan hyväänsä… Mutta häiritä häntä emme saa. Ei voi ajatella mitään oivallisempaa, kuin jos meidän pieni ystävämme tulee heiskuroiten ihanan vaimon kanssa — sillä ihminen on kaunis, sitä ei voi kukaan kieltää — ihana vaimo vierellä. Se on aina ylentävä ilmaus, kun näkee eriskummaisen parin yhdessä. Pieni, melkeen kääpiö mieheksensä, pitkän ja suunnattoman leveän vaimon rinnalla, juuri jättiläinen pienen tassukkamaisen naisen kanssa, tahi vanha kivuloinen ukkoraukka luuvaloisilla jaloilla kömpii ihanan, nuoren vaimon sivulla, joka on köykäinen kuin höyhen ja iloinen kuni lintu. Mitä pahempia vastakkaisuuksia, sitä parempi ihmissuvulle".
"Sinä olet mielestäni ihmeellinen mies… Mutta sinä voit olla oikeassa: emme häiritse pikku Periä".
"Sano Pierro; niin minä häntä nimitän".
"No, olkoon niin, Pierro saa olla häiritsemättä".
"Niin minäkin mietin".
Kaikkitietävä tunsi jonkun hiljaa koskettavan käsivarteensa. Hän oli ystävä Pierro.
"Vai niin, sinä tahdot puhua minun kanssani".
"Niin, ainoastaan pari sanaa. Menemme johonkin huoneesen".
"Olkoon menneeksi. Anna kuulua… Mitä?"