"Kiitoksia neuvoista! Bonaparte on siis…"
"Muuan ukon lempiaineista; minä en milloinkaan häntä kohdannut sekaantumatta Napoleon nimeen, joko se sitten sopi tahi ei; mutta, yhtä hyvä, hän alkaa ja sinä pitkität".
"Sinä luulet siis?"
"Ei, minä en luule, kunnon veljeni, minä tiedän … nyt minä tiedän tiet. Tule nyt! Meillä ei ole aikaa yhtään hukattavana, sillä kello on jo kohta kaksitoista, ja jos tahdot ennättää puhua kamreerin kanssa Napoleosta, ja hänen rouvansa kanssa avuista ja taivaan enkeleistä eli niinkuin autuas Hjortsberg sanoo, enkelien taivaasta, niin vie se kauniin ajan".
"Nyt vasta huomasin hyvän enoni", virkkoi kaikkitietävä, lähestyen kamreeria, joka oli saanut sijansa oven vieressä, josta mentiin loistoisasti valaistuun kerrokseen. "Vasta nyt sain selvän hyvästä enostani… Se on onnetonta kun ovat heikot silmät, muutoin olisi minun jo kauan sitten pitänyt tehdä nöyrä kumarrukseni kunnian arvoiselle enolleni… Suokaa anteeksi, minä unhotan esitellä ystäväni kuninkaallisen sihtierin, (protokollasihtierin itseksensä) sanalla sanoen, erinomattain hyvän ystäväni Svaningin".
Molemmat herrat kumarsivat.
"Onko enon rouva täällä?"
"On, se on tietty; kun tyttömme on täällä, täytyy mamman olla mukana, niin on tapa".
"No kas, onko enon tytär täällä, erinomaisen huvittavaa, minun ei ole kunnia olla tuttu enon rouvan eikä tytön kanssa, me olemme, niinkuin tiedämme, ainoastaan satunnaisesti kohdanneet toisiamme siellä täällä mies-illallisilla, mutta minä en todellakaan ole uskaltanut vaivata perheissä käynnilläni".
"Veli olisi kuitenkin varsin tervetullut".