"Hän oli pikku naapurimme tuolla ylhäällä ikkunassa", sanoi Annette hymyillen. "Minä en voinut ostaa hänen kukkiansa".
Luutnantti Hjalmar ilmasi levottomuutta, mutta hän malttoi itsensä.
"Te kysyitte minulta jonakuna päivänä, jos minä voisin sanoa teille jotain aivan uutta pukua, joka olisi uusi presidentin luona pidoissa; nyt olen keksinyt yhden."
"Kiitoksia, hyvä luutnantti Hjalmar, kiitoksia! No, mitä sitten? Minä olen kyllästynyt paimentyttöihin, Skoonin talonpoikaistyttöihin ja taalalaisnaisiin, vaikkapa ei heidän korkeat korkonsakaan jalan keskustan alla olisi mahdottomat kävellessä käyttää".
"Te ette siis ole vielä löytäneet minä olla tahtoisitte?"
"Olenpa jo, linnaneitsyttä minä olen miettinyt; mutta en kuitenkaan tiedä miten saisin kokoon sellaisen vaatetuksen, tulematta kuin matammi Aleksandrini, konstiratsastajatar, joka kuvaili ritarillista naista niin hyvin … muistattehan?"
"Kyllä minä muistan sen."
"Turkkilaisnainen, kreikkalaisnainen, kaikki on vanhaa, ikävää, inhottavaa. Mutta teidän ehdotuksenne?"
"Minä esitän Jemtlannin morsiamen hänen ihailtavassa vaatetuksessansa."
Annette punastui.