"Vai niin, Jemtlannin morsian, miksi juuri se?"
"Miksikä niin, se on mielijohde; minä luulisin että se puku vaatettaisi teitä hyvin, ja olisi paitsi sitä jotain aivan uutta."
"Ei, hyvä herra luutnantti, siihen esitykseen en taida suostua."
"Suokaa siis anteeksi; minä olen muutoin aina arvellut että sellainen puku luonnistuu teille aivan hyvin vaatetushuvissa. Muutoin voitte te…"
"Vai niin, täällä ollaan hartaissa keskusteluissa", keskeytti kamreeri, joka lähestyi. "Niin, minä tiedän mistä kysymys; sillä Annette on puhunut mammalle, että te olette luvanneet auttaa häntä keksimään jotain ihan uutta".
"Mutta sitä ei hyväksytä," hymyili luutnantti.
"Pappa saa tietää että minun pitäisi esittelemän Jemtlannin morsianta, päässä leveän isoja kukkakimppuja".
"Vai niin, vai niin. Mutta mitä sanotte Florasta?… Flora, kukkajumalatar," virkkoi kamreeri; "sen minä olen miettinyt Annettelle."
"Aivan oikein," sanoi Hjalmar, "aivan oikein."
"Ja siitä tekin pidätte," muistutti Annette; "siis minulla on kahden laillis-ikäisen miehen takaus, ja minä hyväksyn ehdotuksen. Nyt tarvitsen tuon köyhän perheen kukat, sillä kynttilän valossa ei nähdä niin tarkkaan, vaikk'eivät olekaan ranskalaisia."