Nyt astui sisään kamreeri, joka äskettäin tuli ulkoa ja äkkiä pukeutui mustaan hännystakkiinsa.
Vanha mies kumarsi kaikille suunnille, sillä kaikki kiiruhtivat häntä onnittelemaan syntymäpäivänänsä ja vakuuttamaan, miten liikuttavaa oli nähdä häntä rivakkaana kuin nuorukainen.
Tuskin loppui tämä hälinä, ennenkuin erään sisähuoneen ovet avattiin, ja siellä lauloi laulajisto, joka liikutti kamreerin kyyneleihin. Värssyt oli sepittänyt asessori Svaning, joka taisi kaikkea, ja olivat aivan lihoitetut mairittelulla kamreerille. Olisipa melkeen luullut, että joskus olisi maailma ollut hukkumaisillaan, jonka pelasti kamreeri Miller, että valta-istuin ja alttari oli kukistumisen vaarassa, ja hän ne jälleen vahvisti; sanalla sanoen, kamreeri pyyhki silmiään punaisella silkkiliinallansa ja sanoi naapurillensa:
"Se on ylen paljon, se on ylen paljon!" jotka eivät mitään väitelleet.
Tämän herttaisuuden jälkeen aukeni esirippu, kuului pianon ääni ja pitemmän soittokappaleen loputtua alkoi "Ensimäinen rakkaus," joka venyi kolmessa näytöksessä, vaikka se tavallisesti näytellään yhdessä.
"Hän on kuitenkin ihastuttava," kuiskuteltiin seurassa, juhlan ruhtinaan Annetten näyttäytyttyä.
Näytelmä oli tunteellista laatua ja Annette sai siis lukemattomissa tilaisuuksissa osoittaa taitoansa. Hän kuvaili rakkautta niin hyvästi, niin suurella totuudella, että jokainen alkoi luulla että reivi M. oli tuo onnellinen.
"Hän taitaa kääntää silmiänsä," kuiskasi oikeusneuvoksen rouva läheisellensä, ei kuitenkaan niin matalalla äänellä, ettei Hjalmar olisi sitä kuullut, joka ahdingossa joutui naisien taakse. "Jotenkin selvästi näkyy että hän oikoo hänen kahlehtia… Katsoppas vaan, mitkä liikkeet; voidaanpa sanoa!"
"Minun tyttöni eivät saaneet noin esiintyä," sanoi pyöreäsilmäinen rouva.
"Hänen maineensa, jos se ei olisi ylen korkealla alhaisen kansan saavutettavaksi, voisi vahingoittua noin selvästä ja silmin nähtävästä, noin hyvästi kuvaillusta rakkausnäytelmästä."