Hjalmar kiusaantui kun täytyi kuulla hyväin rouvain arvostelua Annettesta — hänestä, jota hän nyt rakasti enempi kuin milloinkaan. Hän oli laskevinansa sentähden hansikan putoamaan laattialle, niin että huomattaisiin hänen siellä seisovan; mutta se auttoi vähän, sillä varmana pidettiin että hän oli onneton rakastaja, että häntä poltti sukkamielisyys ja mielellään kuunteli (jos hän voi kuulla kuiskutuksia) että tuo kaunotar kärsi rakkautensa tähden kilpakosijaan.
Annette näytteli osansa kadehdittavasti hyvin, reivi M:n rakastajattarena. Niin täydellistä ei voitu odottaa, varsinkin kuin nuori reivi, iloinen ja hyvä mielessänsä, tunteittensa valtaamana esitti aivan luonnollisesti mikä hän oli, onnellisin ihminen maailmassa.
Hjalmar ei sitä tarkannut, mutta paljon enemmän silloin kuultua keskustelua. Se suretti häntä, kun kateus ja pahansuomus purskusi myrkkyänsä tuon jalon tytön päälle, peitti tomuun lapsiraukan, joka näytteli niin hyvästi ja kenties ajatteli häntä juuri siinä tuokiossa.
Niin olikin asian laita. Annette ajatteli häntä, ainoastaan häntä, mutta ei rakkauden lämmöllä, vaan melkeen samallaisella tunteella kuin tiedemies tehdessään koetta, jonka menestyksestä hän ei ole varma.
Hän tahtoi nähdä eikö Hjalmar osoita vähän tyytymättömyyttä — jos hän todellakin katsoi itsensä niin välttämättömän tarpeelliseksi, kuin tyyneytensä näytti todistavan.
Näytännön loputtua sekaantui seura keskenänsä. Nyt saatiin kuulla että asessori oli kuiskuttelijana ja istui erään oven takana näytelmäkappale edessänsä; toiset kaikki olivat näyttäytyneet, jo pukujen ollessa tavalliset pidettiin ne päällä.
Annetten ei kuitenkaan ollut aivan tavallinen, mutta se vaatetti hänen oivallisesti, kun oli kallis ja luonteva; vaan se tulikin runsaaksi aineeksi rouvien huomautuksiin hiljaisuudessa.
Annette ei näyttänyt uneksuvan mitään sellaista; hän oli vielä jotenkin kokematon maailman arvosteluista, hän oli vaan lapsi ja leijaili eteenpäin miettimättä että syvyys taisi olla hänen jalkainsa edessä. Hän ajatteli ainoastaan Hjalmaria ja heitti välistä veitikkamaisia silmäyksiä häneen, samalla kun hän, viipymättä niinkuin ennen vastauksen annossa, keskusteli nuoren reivin kanssa.
Hän tanssi Hjalmarinkin kanssa, mutta ei taitanut huomata että hän olisi millään tavalla tullut loukatuksi tahi olisi häiritty tavallisen tyynestä ja iloisesta mieli-alastansa.
"Se on kuitenkin erinomaista, vaikka näytän reivi M:lle niin selvästi etuoikeuden. Hän on joko jäätä tahi voi niin teeskennellä itsensä, tahi hän pitää minun niin heikkona, että milloin tahansa voi pakoittaa minun rakastamaan itseänsä."