Samalla tavalla oli sir Edward kolmekymmentä vuotta lakkaamatta tutkinut vaakunatiedettä ja nimenomaan opetellut saksankieltä, lukeaksensa Gattererin vaakunatiedettä, joka on pääteos, josta saadaan selvä "vaakunakilvistä," "tinctureista" ja kaikista muista tuohon aimo tieteesen kuuluvista seikoista. Hänellä ei siis koskaan ollut aikaa nauttia luontoa; kukat tuoksuivat puutarhassa, puut puistossa suhisivat, mutta sir Edward pysyi huoneessaan, paitsi yhden kerran joka kesä, silloin kun hän lähti ulos ja katseli, miten hänen vaakunansa — nelijakoinen kilpi, punaisella, sinisellä, keltaisella ja viheriällä pohjalla, valkea risti punaisella pohjalla, keltainen tähti sinisellä ja sininen risti keltaisella sekä punainen ruusu viheriällä pohjalla — kukki suurella penkereellä puutarhassa, johon puutarhuri puksipuuaidan ympäröimään paikkaan kukkia istuttamalla oli sen muodostanut.
Tämä oli pian sanottu ainoa kerta, kun hän kävi ulkona viheriässä luonnossa, muuten istui hän huoneessaan, käveli ja jaloitteli sukusaleissaan.
Mutta kuitenkin lienee tämä monivuotinen tutkiminen viimein jotenkin tullut ikäväksi, koska eräänä sateisena syysaamuna, kun pitkä Juho tuli sisään kahvitarjottimineen, kääntyi sir Edward punapukuiseen palvelijaansa päin ja lausui: "tänään sataa."
"Niin, aivan hirmuisesti, ja nyt onkin Lokakuun seitsemäs päivä."
"Ota alas korkeasti autuas kuningas," lausui sir Edward, "ja anna tehdä taulua varten laatikko!"
"Hänen majesteetinsa kuningas Kaarlo ensimäinenkö, jalo ja kaivattu muistossa?" kysyi Juho suuresti ihmetellen.
"Niin … ota myös tämä kirja ja vie se vaunujen laatikkoon, laita kuntoon myös minun vaatteukseni … hevoset olkoot matkaan valmiina kello kaksi rapun edessä!"
Pyrstötähti toisinaan koskee pyrstöllänsä meidän katoovaista maatamme ja silloin se tästä tapauksesta tulee jotenkin hämmästyneeksi, mutta koko maa ei voi tulla niin hämilleen kuin pitkä Juho silloin, kun hän useita vuosikymmeniä jo palveltuansa sai kuulla sir Edwardin lähtevän matkalle.
"Sir lähtee siis matkalle?" kysyi hän.
"Niin … matkalle," kuului vastaus.