Se oli | ihana | elämän | kevät. J.n.e.
PEONIMITTOJA.
Ensi- l. peruspeonista mittaa olisi esim. seuraava:
Tätä myrskyä ja | viuhinata, | taistelua | tuimaa.
Yhdeksäspeoninen säe:
Minä olin | kivellä ja | kivi oli | sileä.
J.n.e.
Näitä kolmea päälajia ja kutakin niiden alalajia sopii nimittää yksinkertaisiksi mitoiksi, jos niissä ei ole muuhun pääryhmään kuuluvia jalkoja muualla kuin silloin tällöin varsinaisten jalkojen sijaisina ja säkeiden liitekohdassa. Jos taas säkeessä on muun, tavallisimmin viereisen runojalkaryhmän jalkoja enemmän, itsenäisinä jalkoina, niin se on yhdistettyä eli sekamittaa.
Olen edellä esittänyt kaksi-, kolmi- ja nelitavujalat, jotka hyvinkin voivat runoudessamme esiintyä, vieläpä muodostaa eri mittoja. Kun kuitenkin perusmitat, joissa korko- ja laajuussuhteet ovat niin sanoakseni yhteistoiminnassa, toinen toistaan tukemassa, ovat rytmiltään voimakkaimpia, on luonnollista, että juuri näitä etupäässä viljellään. Muut harvoin ovat suositeltavia yhtenäiseksi, esim. koko runoa muodostavaksi mitaksi. Mutta ettei meidän kielemme mukaista ole viljellä ainoastaan perusmittoja, siitä olen jo myöskin puhunut. Eikä muidenkaan runojalkojen ja -mittojen käyttäminen ole mikään rytmillinen rikos, päinvastoin omansa elähyttämään poljentoa, kunhan ne vain osataan asettaa sopiviin kohtiin.
Koska jo olen käsitellyt seikkoja, jotka sijaisjalkoja valitessa mielestäni olisivat huomioon otettavat, en enää erittäin puhu siitä miten luulisin perusmittojemme rytmin saatavan nykyistä paremmaksi. Sen sijaan on vielä sanottava muutamia sanoja sekamitoista.
Voimme jakaa sekamitat kahteen päälajiin: sellaisiin, joissa toisen jalkaryhmän jalkoja on eri säkeissä kuinka monta ja missä kohdin kulloinkin, ja sellaisiin, joissa on vain määrätty luku niitä ja ne aina määrätyssä säkeenkohdassa. Edellistä voisimme nimittää vapaaksi, jälkimäistä sidotuksi sekamitaksi.