Säkeistöä muutamat sanovat säejaksoksi. Tämä nimitys sopii minusta paremmin merkitsemään kahta tai useampaa toisiinsa läheisesti liittyvää säettä, jotka yhteensä muodostavat säkeistön alaosan. Tällä käsitteellä ei vielä ole omaa vakaantunutta nimeään. Säejakso sopii siksi, se kun hyvin vastaa käsitteen vieraskielistäkin nimeä perioodi. Säejaksoja voi säkeistössä olla kaksi tai useampia, sekä pää- että sivusäejaksoja.
Täten on Oksasen "Eräs nälkätalven kuvia" nimisessä runossa kolme säkeistöä eli värsyä (stroofia). Kukin niistä sisältää kaksi nelisäkeistä pääsäejaksoa, joista kumpikin jakaantuu kahteen sivujaksoon (viite [4] jälj.):
Oli kolkko; mä kangasta kuljin,
lumi singoten silmihin lyö; |
jop' on päiväkin maillensa mennyt,
pian joutuvi jouluinen yö. — ||
Kuka tuo, joka hoippuvi tuolla
maantietä mun eelläni päin? |
Koto kaukana lienevi sillä,
joka matkall' on tuiskussa näin! |||
Säkeen lopussa on säännöllisesti pienempi tai suurempi pysähdys, jota nimitän säkeeneroksi. Säe saattaa kuitenkin joskus liittyä seuraavaan niin läheisesti, ettei niiden välillä ole mitään varsinaista pysähdystä. Tällaista säkeiden yhtymistä (enjambement) kutsun säkeensito nimellä. Esim.:
Jo lempeäll' illalla poski (s-sito) impeni kelmenee.
Säkeeneron rinnalla on muutamia ulkonaisempiakin keinoja, joiden avulla säkeen loppu selvemmin esiintyy. Sellaisia ovat säkeen viimeisen jalan vaillinaisuus ja loppusointu.
Kaikissa säkeissä ei joka runojalka ole täydellinen, vaan saattaa niissä myöskin olla vajanaisia jalkoja, joista puuttuu joko nousu tai lasku. Tätä jalan vaillinaisuutta (katalex) nimitän runojalanvajaksi. Sellainen vajanainen jalka, jossa ei ole nousutavua ollenkaan, on esijalka l. -tahti. Säkeen lopussa taas on usein vajajalka, jossa ei ole muuta kuin nousutavu. Vielä voi joskus säkeen sisälläkin olla tällainen vajajalka. Sekä säkeen sisällä että lopussa olevan vajajalan muodostaa siis yksi ainoa, nousussa oleva tavu. Säe, jossa on jalanvaja sekä keskellä että lopussa, on esim. pentametri:
Sinne mun kultani | jäi, | sinne mun ystävän' | myös.
Voidakseen rytmiltään sopia säkeeseen saa vajajalan nousutavu lukiessa hidastetun tempon tai jälkeensä paussin, tahi yhtyvät nämä molemmat rytmin täydentäjät.
Säe, jonka kaikki jalat ovat täydelliset, on täysijalkainen (akatalektinen). Jos säkeessä on vajajalkoja, on se vajajalkainen (katalektinen). Näillä nimillä (akatalektinen ja katalektinen) tarkotetaan tavallisesti säkeen lopussa olevaa vajaa.