On | louhikko harmaata | kive|ä.
Yks | oli, | yksi, mun | kohta|loni.
Terve, | taistelo | tasa|pää.
Kuten huomaa näistäkin esimerkeistä, eivät parhaatkaan nykyiset runoilijamme ole tarkkoja rytmin suhteen. En tiedä, millä pätevillä syillä tällaista vapautta puolustetaan tai voidaan puolustaa. Kun ylimalkaan kaikissa säkeissä pitemmät jalat etupäässä määräävät tempon silloinkin, kun niitä on vain harvoja, täytyy esimerkkeinä olevien tapaisissa säkeissä pitkänousuistenkin trokeiden oikeata tempoa lukiessa vähän hidastuttaa. Että lyhytnousuiset, jotka yksinkertaisissakin säkeissä usein tuntuvat pitkänousuisten rinnalla liian lyhyiltä tai muuten rytmiä liiaksi muuttavilta, esimerkkisäkeidenlaisissa vielä huonommin täyttävät paikkansa, on selvä. Vieläkin kehnommin sopivat lyhytnousuiset trokeet sellaiseen sekasäkeeseen, jossa on sekä kaksi- ja kolmi- että nelitavujalkoja, esim.:
Sen minä | sanon sulle | neitoni | rakas, että | elä ole | sure|vainen.
Esimerkin viimeisen edellinen jalka on tässä yhteydessä aivan liian lyhyt. Jos viimeisen sanan sijalle panisimme itkeväinen, olisi rytmin kompastus pienempi, mutta vasta sana sellainen kuin kaipaavainen soveltuu rytmiltään tähän säkeeseen.
Vapaiden sekamittojen luontoisia ovat tähän asti yleensä olleet yksinkertaisetkin runomittamme, niissä kun on sekaisin hyvinkin erilaisia saman jalkaryhmän jalkoja, jotka eivät rytmiltään sovi varsinaisten sijaisiksi. Tällaisten vapaiden sekatrokeisten, -daktylisten ja -peonisten mittojen sijaan olisi etenkin varsinaisten laulurunojemme rytmin parantamiseksi saatava sidottuja, joten siis samankin ryhmän erilaiset jalat pantaisiin vastaaviin määrättyihin kohtiinsa. Minkälaiset runojalat ja missä järjestyksessä täten sopivat kunkinkertaiseksi runomitaksi, sen määräävät runon sisällön mukaiset poljennolliset näkökohdat, joihin musiikin rytmiteoriakin osaltaan luo valaistusta, asettaen omat vaatimuksensa.
SÄE, SÄEJAKSO JA SÄKEISTÖ.
[Nimet samansuuntaisesti esitetty »Virittäjän» 5. n:ossa 1908.]
Säettä eli runoriviä nimitetään myöskin värsyksi (latin. versus). Tavallisesti meillä värsy sanalla kuitenkin tarkotetaan säkeistöä. Lieneekin selvintä käyttää sitä vain siinä merkityksessä, joka kerran on niin yleistynyt.