Runosepolla on kyllä useita eri keinoja voidakseen sepittää säkeistöt kiinteämmät, jos hän vain kiinnittää huomionsa tähän kylläkin tärkeään seikkaan.
Milloin säkeistöt ovat olevinaan toisiaan muodoltaan vastaavia, on vastaavaisuutta mielestäni vaadittava nykyistä paljoa tarkemmin, ainakin mitä varsinaiseen laulurunouteen tulee. Lukurunoja sepittäessä voi kyllä käyttää monellaisia vapaampia runomittoja ja säkeistömuotoja. Kun säkeistöt eivät korko- ja laajuussuhteiltaan ole toisiaan vastaavia, ei säveltäjienkään sovi niitä sellaisina käsitellä.
SOINNUISTA.
Soinnuista on meillä alkusointu (allitteratsioni) vanhin ja omaperäisin. Se oli vanhassa kansanrunoudessamme myöskin ainoa sointulaji, jota yleisesti viljeltiin runokielen kaunistuskeinona. Ovatpa jotkut arvelleet, että vain se on nykyisenkin runokielemme kaunistuskeinoksi sopiva ja sellaiseksi muka hyvin riittäväkin.
Alkusointu on taitavasti käytettynä oiva tyylillinen kaunistuskeino. Se voi esiintyä myöskin rytmillisenä keinona, säkeitä ja säejaksoja toiselta puolen rajottavana, toiselta puolen yhdistävänä. Näin oli alkusointu rytmin palveluksessa muinaisskandinaavialaisessa runoudessa. Myöskin nykyisessä taiderunoudessa se joskus esiintyy tällaisenakin. Säkeet
Ikkunat verhoo jo illan harmaja hämy
tuntuvat pelkällä alkusoinnulla rytmillisesti rajotetuilta, säkeiden ensimäinen ja viimeinen sana kun alkavat samalla äänteellä. Mahdollisesti täten hyvinkin sopisi alkusoinnulla ulkonaisesti merkitä esim. loppusoinnuttomain säkeiden loppua.
Säkeitä yhdistävänä alkusointu voi esiintyä monella tavalla, esim. siten että säkeessä muutamat sanat, etenkin viimeinen, ja seuraavassa joku tai jotkut, varsinkin ensimäinen, ovat alkusoinnussa keskenään, tai siten, että yhteenkuuluvat säkeet tai säejakson kaikki tai äärimäiset säkeet alkavat samoilla äänteillä. Esimerkkinä säkeistöä sitovasta alkusoinnun käytöstä olkoon seuraava säkeistö:
Kuusten alla seisoo suojus,
sepä kattotorvestaan
sukkelasti suitsuttavi
säkeniä ilmahan.
Kun alkusointu rytmillisen tehtävänsä ohessa vielä hyvin täyttää varsinaisemman, tyylillisen tarkotuksensa, kuten edellisessä esimerkissä, jossa äännemaalausta (onomatopoieesis) on taitavasti käytetty, on vaikutus vielä parempi.