"Jääkää hyvästi!" sanoi kahdeksankymmenvuotias, ojentaen kovan kätensä. "Minä elän mielelläni, mutta minun aikani ei voi enää olla pitkä. Kiitoksia hyväntahtoisesta käynnistänne minun isäini saaressa. Me ehkä emme tapaa toisiamme enää toiste."
Minä seisoin hetkisen rannalla, katsellen kallistelevaa venettä. Sillä oli edessä pitkä luovinta syksyiseen vastatuuleen, joka oli koonnut voimia matkallaan Pohjanlahden yli.
Ajatukseni kävivät tähän suuntaan: Monisatavuotinen sopuisa rakkaus synnyinmaahan on paras takaus, että ajan hyökylaineet eivät murra varustusta, jonka karaistunut siveys ja koeteltu miehuus niin ruotsalaisilla rannikoillamme kuin suomalaisilla seuduilla syvälle sisämaahan asti panevat vaaroja vastaan, joita sisällinen eripuraisuus ja ulkonaiset uhkaukset voivat loitsia esiin.
Minä jo samana päivänä matkustin kotiseudulleni Hämeesen erittäin tyytyväisenä käyntiini "Bergön pyyntimiesten" luona.