Meidän ehtiessämme perille levitti Pohjanlahteen laskeutuvan auringon ruskottava valo lumoavaista kajastustaan kauniille uudelle kaupungille, jonka vanha nimi kyllä säilyy ijankaiken.
Valokuvaus ja ero Vaasassa.
Illalla kokoutui monta metsämiestä hupaisaan illanviettoon arvokasten "Bergön pyyntimiesten" ympärille. Sieltä erottiin vasta paljon myöhemmin sitä aikaa, jolloin Rias-Matin oli tapa nukkua lammasnahkapeitteensä alle. "Hyvässä seurassa", sanoi Matti, "pitää vanhankin joskus osata olla nuori nuorten kanssa."
Pyyntimiehet makasivat yönsä erään bergöläisen luona, joka asui käsityöläisenä Vaasassa.
Aamulla söimme aamiaista yhdessä ja menimme sitte valokuvaajaan. Kuvia otettiin sekä ryhmissä että yksitellen. Rias-Matin piti "istua" monta kertaa, koska ne puuhat houkuttelivat vanhusta nauramaan, niin että hänen oli vaikea pitää elävää muotoansa hiljaa.
Nähdessään päivää vasten kuvansa lasilevyllä sanoi hän: "Kyllä vain akan silmät suurenevat, kuin näkee vanhan ukkonsa paperipalasella."
Toimitettuaan monet ostoksensa tulivat he ravintolaan, jossa minä asuin. Olipa heillä kullakin koko kasa eri kokoisia kääröjä.
"Me tulemme nyt sanomaan teille kiitoksia ja hyvästi", sanoi Rias-Matti. Minä läksin heidän kanssaan venerantaan.
"Tietäkää, että olette aina mieluinen vieras, milloin tulette meidän saarellemme", sanoi Norrskatin Isakki.
"Se on tosi, se", säesti Finnis-Isakki.