Tervehdittyäni talonväkeä läksin molempien tyttärien seurassa tervehtimään Kalastaja-Kallea ja Bergs-Hannia. Heidän kotinsa tosiaan ansaitsi ylistelemiset, jotka Mikki oli eilispäivänä matkalla siitä lausunut. He istuivat nyt kaikki ahkerasti verkkoa kutomassa. He lakkasivat työstään meidän astuessamme sisään ja toivottivat meille tervetuloa. Kallen vaimokin oli pitkäkasvuinen, kaunis nainen, ystävällinen ja avomielinen. Hän tarjosi hyvää kahvia ja oli iloissaan, kun minä kiittelin heidän hyvästi järjestettyä kotiansa. Kalastaja-Kalle ja minä puhelimme matkasta Bergöhön ja minä lausuin pelkoni, että sisävedet ehkä ehtivät jäätyä ja tehdä vaikeammaksi minun palaamiseni Vaasaan, mutta hän rauhoittaen selitti meriveden vielä olevan niin lämpöisen, että se ei voinut jäätyä, ell'en minä viipynyt useampia viikkoja Bergössä. Kalle pyysi vaimoaan laittamaan evästä kuntoon ja läksi käskemään molempia toisia, Mikkiä ja Villeä, laittamaan itseänsä ja venettä valmiiksi. Minä jäin hetkiseksi kuuntelemaan Bergs-Hannin kertomusta heidän verkkokalastuksestaan ja hän kertoikin niin, että sitä oli hauska kuulla. Hän kuvaili kalastuspaikat sileäksi huuhtoutuneilla yksinäisillä kallioilla ulkona meressä, jossa monella venekunnalla on talaansa, kala-aittansa ja makuuvajansa sekä yli koko kallion korkeita telineitä, joilla suuret, aina 18:kin kyynärää korkeat verkot kuivataan. Kauniilla ilmalla kesällä on siellä elämää ja iloa, kertoi hän, paljo työtä kalain puhdistuksessa ja suolaamisessa sekä pyydyksien hoidossa, varsinkin milloin saanti on runsas; mutta välillä myöskin laulua ja piiritanssia ja iloista leikkiä. Juhannuksen aikaan on Pohjanlahti kirkas ja kaunis koko vuorokauden, niin että ilokseen katselee ylt'ympäri. Kun minä kysyin, eivätkö he ottaisi minua neljänneksi mieheksi veneesensä, vastasi hän sointuvasti nauraen: "Te kaiketi luulette, että pyydysmatkat ovat vain pelkkää auringon paistetta", ja hän kertoi; miten he myrskyssä ja aukean meren suurissa laineissa usein hengen vaaralla korjaavat kalliita pyydyksiänsä ja monesti ne sinne jäävätkin ja he itse saavat heikolla veneellä monena pimeänä syysyönä laskea mihin myrsky viepi, kuolema ihan silmäin edessä, kunnes he myrskyn vaiettua nälissään ja uuvuksissaan voivat kääntää veneensä kaukaista kotia kohti. Kun kalalokit lähtevät pois kalastuspaikoilta ja pakenevat sisäsaaristoon, silloin on kiire korjata pyydykset, sillä myrsky ei ole enää kaukana.
Kun minä ihmettelin, ett'ei näkynyt yhtään lapsia, vastasi vaimo: "Kalle sanoo monesti: mitä me teemme sellaisella vallattomalla pikkuväellä, joita sinun vain pitää istua kiikuttelemassa? Toista olisi, jos sinä heti voisit laittaa ne sellaisiksi, että ne kelpaisivat johonkin."
Kalastaja-Kalle palasi sanomaan, että vene oli valmiina. Minä sanoin jäähyväiset. Bergs-Hann ojensi minulle suuren kätensä ja ystävällistä hyväntahtoisuutta näkyi sydämmellisistä sinisilmistä.
Aamiainen syötiin Isak Erikssonin luona, ja turhaan koetettuani saada maksaa vierailustani siinä ystävällisessä talossa erosin minä heistäkin, sanottuamme molemmin puolin sydämmelliset jäähyväset. Hyviä muistoja jäi mieleeni.
Purjehdus Bergöhön oli huvittava ja omituinen. Lumiset saaret ja karit välkkyivät auringon paisteessa ja tekivät meren synkän näköiseksi. Oli pari astetta kylmää ja kovanlainen tuuli puhalteli lounaasta. Pitkulaisten, korkealle kuohuvain aaltojen harjat murtuivat kohisten valkoisiksi koskiksi, jotka soveltuivat kylmänvihreään meriveteen kuin — mitenkä sanoisinkaan — kuin "kerma rabarberihyytelöön". Vene oli koko matkan kallellaan oikealle puolelle, ja joka kerran, kuin kynnimme aallon harjojen poikki, roiski vettä vasemmalta puolelta, kasvattaen jääkuorta vaatteillemme ja veneen teljoille. Mutta kylmä ei minua vaivannut, minä kun olin hyvästi varustautunut tälle marraskuun matkalle. Mikki, ollen ohuessa puvussa, värisi nähtävästi, mutta ei antanut iloisuutensa jäätyä; hän vain välistä sanoi: "Paholainen lähteköön enää matkoille." Meidän lähestyessämme Bergötä läheni jo aurinkokin sitä linjaa, jossa taivas ja meri yhtyivät hehkuvassa valossa. Mikki sanoi, osoittaen auringonlaskua ja pudistellen ruumistansa: "Eiköhän noilla tuolla ole lämpimämpi."
Luminen vuorenharjanne, joka saaresta pistihe ulos mereen, oli koristettu tuulimyllyillä, joista osa seisoi, vaan monta oli käymässäkin. Kalastaja-Kalle sanoi Mikille: "Huiskuttele käsilläsi kuin nuo kummitukset, niin haihtuu sinulta kylmä ruumiista."
Me olimme jo vähän niemen siimeksessä, kuin lahtihylje näytti mustaa päätänsä tuulen päällä lähellä meitä. Mikki kiihkeästi huusi minulle: "ampukaa, ampukaa!" mutta kun minulla oli kanssani ainoastaan haulipyssy, en minä tahtonut haavoittaa eläintä, koska en kuitenkaan olisi saanut sitä tapetuksi. Sitte Mikki pyysi Villeä kääntämään venettä vähän tuuleen päin, otti etuteljoilta harmonikkansa ja alkoi soitella polskaa. Hylje näyttäytyi yhä lähempänä venettä ja kohottihe korkealle vedestä ikään kuin kuuntelemaan. "Jos on hyljepyssy veneessä, varoo se kyllä eikä tule niin lähelle", sanoi Kalastaja-Kalle. "Hylje on aika valtava uimaan; monesti seuraa se venettä, joka purjehtii täyttä vauhtia", sanoi Mikki.
Ensimmäinen päivä Bergössä.
Sinne päin, josta me tulimme, ei näkynyt saarelta monta asuntoa. Me laskimme pieneen venevalkamaan hyvillämme, että saimme maata jalkaimme alle. Kylmä tuuli oli kuitenkin vähitellen kangistuttanut jäsenemme, ja me, niitä nuorrutellaksemme, läksimme juoksu jalassa ryntäämään tuulimyllyjä kohti. Meidän päästyämme seljänteen harjalle oli edessämme vuoritasanko ja sillä monta, enimmäkseen punaiseksi maalattua taloa. Enström oli minua myöten lähettänyt terveisiä vanhalle Rias-Matille, joka aikoinaan oli ollut saaren arvokkaimpia pyyntimiehiä. Pieni, puhelias poikanen näytti meille tietä Riaksen taloon. Hän arvaili tiellä, mitä meillä saattoi olla asiana ja mistä me olimme tulleet kylmän ilman kanssa. Mikki tulkitsi hänen saarelaismurrettansa niin hyvin, kuin osasi. Poika tahtoi kaikin mokomin tietää, mikä minä olin miehiäni, ja Mikki sanoi: "Hän on Ruotsin kuningas, senhän voi nähdä lakistakin." Nähtävästi epäilevänä ja hyvin uteliaana kysyi hän itse: "Oletteko te Ruotsin kuningas?" — Silloinpa me jo olimmekin perillä, Rias-Matin tuvan edessä, jossa hyvästi aseteltu havukimppu kehoitti meitä pyyhkimään jalkojamme rappusten edessä ennen astumistamme sisään. Emme vielä ehtineet porstuaankaan, kuin suuri vanhanpuolinen vaimo tuli meille vastaan. Minä kysyin isäntää ja kerroin, että minulla oli hänelle terveisiä Maalahdelta Enströmiltä ja että minä toivoin saavani viipyä muutamia päiviä Rias-Matin luona. Vaimo pyysi meitä astumaan sisään ja sanoi Matin olevan ulkona merellä, vaan hänen jo kohta pitävän tulla kotiinkin, koska oli jo aamusella lähtenyt vain nostamaan verkkoja ja panemaan niitä kuivamaan. Enströmiltä olin kuullut Rias-Matin olevan jo 80 vuoden ijässä; minua kummastutti, että hän vielä kalasteli näin myöhään syksyllä ja tällaisella ilmalla. Emäntä kehui hänen reippauttansa ja sanoi häntä niin vanhaksi, että hän muisti kaikki saaren asujamet, "ennen kuin ne olivat syntyneetkään". — "Matin nuorin veli oli minun ensimmäinen mieheni, — mennä vuonna otin tämän; hän on koonnut rahaa ja hänellä on paitsi taloa paljo pyydyksiä. Sukulaiset yrittivät rettelöimään ja estämään meidän vihkiäisiämme, mutta ukkopa ei antanutkaan itseään komentaa — enkä minäkään — sitä paitsi."
Hän käski meitä istumaan ja pyysi anteeksi, että oli kaikki niin siistimättä. Katsellessani pikku tupaa huomasin anteeksi pyynnön varmaan tarkoittaneen huomauttaa minulle, miten sievänä ja siistinä hän piti kotiaan. Ikkunain ympärillä oli valkoiset verhot; huonekalut, ovet ja vuorilaudat olivat maaladut sinisiksi ja punaisiksi, kuten sängyn uutimetkin olivat paksusta, sinisen ja punaisen kirjavasta puolivillaisesta. Suuri kaappi, ovi peileihin jaettuna ja listat hyvin korkeat, peitti jäännösosan siitä seinästä, jossa sisemmän kammarin ovi oli. Keskelle kaappia oli sovitettu käkikello, heiluri ja painot näkyvinä lasiovesta. Hyljepyssyjä sekä kiikareja, kompasseja ja ilmapuntareja, jotka johtivat mieleen, että Herra välistä "oli siunannut rantoja" haaksirikkoisilla laivoilla, riippui seinillä, jotka olivat verhotut tummilla, kirjava-värisillä papereilla. Koko tupaa kävi sanoa aistikkaaksi; se vähän muistutti tavallisen Itämeren-laivan kajuttaa, suurennettuna tietysti. Lattia oli hyvästi saumatuista kuusilankuista, puhdas ja ilman mattoja. Suuri leivinuuni oli porstuan oven ja kammarin oven välisessä nurkassa, suu avoin ja lähellä lattiaa, päällä savun kokoojana taitavasti muurattu ja paksuilla raudoilla varustettu totto. Kalkki oli maalattu samalla punamulta-öljyvärillä kuin kaikki muukin punainen tuvassa. Ilma, josta lemusi heikko mintun tuoksu, ei minua oikein miellyttänyt, mutta todisti, että isäntä ei ollut tupakkamies.