Ruvettiin siitä hajautumaan. Minä muistutin sopimustamme kokoutua seuraavana aamuna Norrskatin Isakin luo pilkkaan ampumaan ja kysyin Rias-Matilta, salliko hän minun kutsua huomisillaksi kaikki tyyni totilasille hänen tupaansa. "Silloin me otamme esille pyyntimuistomme", vastasi hän. "Ja Norrskatin Isakki lukee loppuun kertomuksen siitä metsämiehestä", vastasi Jonk-Err.
Minä saatoin vieraita ulos ja maalahtelais-ystäväni menivät Jukin kanssa pihan poikki hänen tupaansa, josta he saivat yösijaa.
Tuuli oli tyyntynyt melkoisesti, mutta meri kohisi vielä kovasti, säännöllisessä, hitaassa tahdissa, vahveten ja heiketen, mikäli mainingin kuohut sivelivät saarten rantoja. Minä astuin ylös harjulle, jossa monet tuulimyllyt seisoivat kuin kummitukset kuutamotaivasta vasten. Kauan minä siellä seisoin, ihastuksissani katsellen omituista luonnon-näytelmää. Pilviä oli harvaan ripoteltu taivaalle, osa niistä mustina möhkäleinä, toinen osa kirkkaassa valossa, välillä tummaa taivasta, josta pilkuttivat välkkyvät tähdet. Meri oli edessä mustana, ilman näkörajaa; se ikään kuin makasi ja kohina ikään kuin tuntui sen raskaalta henkitykseltä.
Minun palatessani Rias-Matin tuvalle seisoi ukko rappusten reunalla paljain säärin ja paitasillaan, etuhelma ylös nostettuna. "Seisotteko te, vanha Matti, alasti kylmässä tuulessa?" kysyin minä. "Sen työn minä teen joka ilta", vastasi ukko. Päästyä tupaan istahti hän sängyn laidalle. "Nyt me käymme nukkumaan", sanoi hän, "mutta ensin minä pistän uutta purutupakkaa poskeeni, — te ette ehkä sitä käytä? Hyvää yötä nyt!" Ukko ryömi lammasnahka-alustaisen peitteensä alle ja veti uutimet eteen. Muutaman minuutin kuluttua minä jo kuulin hengityksestä hänen makaavan. Jopa emäntäkin makasi sisäkammarissa.
Hetkisen minä vielä istuin järjestelemässä näinä kahtena päivänä karttuneita havaintojani. Tapaukset olivat kyllä pienet, ja kuitenkin tuntui minusta, kuin olisin kokenut jotakin minun elämän-käsitykselleni hyvin tärkeätä.
Aamiainen Rias-Matin luona ja maalahtelaisten lähtö.
Minä heräsin ennen päivän valkenemista. Iloinen valkea levitti suuresta uunista läheltä lattiaa huoneen nurkasta väräjävää valoa yli koko tuvan. Rias-Matti istui jo pöydän vieressä, kahvikuppi kädessä, ja emäntä pyyhki lattiaa. Minun noustuani ylös ja suoritettuani aamupuuhani tarjottiin minulle kahvia. Matti otti kaapista pullon ja kysyi, enkö minä tahtonut kaataa vähän viinaa kahviin. Kun minä eitin turmelevani hyvää kahvia, vastasi emäntä, joka näytti mielellään hoitavan puhetta jokapäiväisissä tilaisuuksissa: "Vanhus panee joka aamu vähän kuppiin, mutta sitte hän ei koko päivänä tarvitse mitään väkevää." — "Te kyllä teette mielellänne itsekin samalla tavalla, jos vain kertoisitte asian suoraan", virkkoi Rias-Matti, ystävällisesti katsahtaen vaimoonsa. "Ette kai kadehtine sitä minulta", vastasi emäntä hiljaa. Ukko nauroi ystävällisen iloisesti.
Vaikka viinan nauttiminen on hyvin yleinen tässä saarikansassa, on väärinkäyttö kuitenkin hyvin harvinainen; "humalaan juomista" pidetään hyvin alentavaisena.
Päivän valjetessa emäntä jo kantoi pöydälle aamiaisen, paistettua kutun (hylkeenpojan) lihaa, perunoita, voita ja uunissa imellytettyä ruisleipää, joka oli hyvin mustaa ja sitkeää. Minä koetin syödä hylkeenlihaa, vaan se tuntui hyvin rasvaiselta ja vastenmieliseltä. Emäntä huomautti: "Hylje on hyvää, kun se on suolaamatta; mutta se pian vanhenee ja härskeytyy."
Rias-Jukki astui tupaan maalahtelaisten kanssa. Heidän tervehdykseensä vastasi emäntä ja käski heitä istumaan; hänellä oli tapana ottaa kaikki yksinomaan itsellensä.