"Me tulemme sanomaan jäähyväsiä ja kiittämään seurasta", virkkoi Ville. "Minä tulen saattamaan rantaan asti", sanoin minä. He sanoivat jäähyväset isäntäväelle ja pyysivät Rias-Mattia ja Jukkia käymään Maalahdella tervehtimässä. Vanhus lähetti terveisiä Enströmille. Rantaan mennessä kysyin, mitä saisin maksaa kyydistä. "Ei teidän pidä mitään maksaa", vastasi Ville. Kun minä koetin olla itsepäinen, sanoi Mikki nauraen: "Ei teidän pidä maksaa, sillä silloin kai pitäisi myöskin Kalastaja-Kallen ja minun maksaa." "Tuuli on lännessä, kuten eilenkin", sanoi Ville, ikään kuin keskeyttääkseen koko maksupuhetta.
Rannalla pudistimme kättä jäähyväsiksi. He työnsivät veneen vesille, tuuli paisutti heti purjeet ja vene läksi kiitämään, vasen laita ihan veden rajassa. "Hyvästi!" kuuluivat kaikki kolme huutavan. "Terveisiä Maalahdelle", vastasin minä ja huusin käsitorveen vielä "terveisiä Bergs-Hannille", mutta he luullakseni eivät enää kuulleet sitä, kun meri pauhasi kovasti ja vene kiehutteli vettä koskina.
Paluumatkalla rannasta kävin eräässä tuvassa, jossa asui pyyntiretkellä kuolleen hylkeenampujan leski monen lapsen kera. Minun astuessani tupaan olivat kaikki ahkerasti kutomassa verkkoja. Ainoastaan äiti pysäytti työnsä, toi tuolin ja kysyi, saiko hän tarjota kahvia. Nuorimman pojan tunsin minä samaksi poikaseksi, joka tullessani neuvoi minua Rias-Matin asuntoon ja sitte Mikin kehoituksesta levitteli poikain kesken huhua, että minä muka olin "Ruotsin kuningas". Hän oli vasta seitsenvuotinen, mutta käsitteli verkkokäpyä jo varsin näppärästi.
Minä kysyin hänen nimeänsä. "Kalle", vastasi hän; "isänsä kaima", lisäsi äiti. Vanhin poika, kaunis, neljäntoista vuoden ikäinen nuorukainen, sanoi eilisiltana kuunnelleensa Rias-Matin tuvassa miesten puhelua pyyntiretkistä ja Norrskatin Isakin luvanneen ottaa kuuden vuoden päästä hänet pyyntimieheksi.
Äiti katsoi ylevästi poikaansa ja sanoi: "Hänestä tulee meidän isäntä, jos saa elää."
Minä kysyin miten hän tuli toimeen leskenä monen lapsen kanssa, ja hän kertoi mieheltään jääneen paljon kalanpyydyksiä ja kahden venekunnan Munisalosta joka kesä kalastelevan hänen pyydyksillään, antaen hänelle puolet saaliista. Sillä hän eli lapsinensa, jäipä aina vielä rahaakin ostaa lankaa pyydyksien korjaamiseksi. Kalle sai äidiltään luvan lähteä minun kanssani.
Minun palatessani Rias-Matin tupaan oli Ann-Ull siellä; tervehdykseeni vastasi hän: "Te ette sanoneet hyvää iltaa eilen, niin kuin kaikki muut." Minä jouduin vähän hämilleni suorapuheisen lapsen moitteesta, mutta suklaa-konvehti pani alulle ystävyyden, joka sitte yhä kasvoi koko ajan, kuin viivyin saarella.
Kävely Rias-Matin kanssa.
Rias-Matti läksi mukaan Norrskatin Isakin talolle, jossa pilkkaan ammunnan piti tapahtua. Mennessä kyselin minä Isakin kotioloja ja Matti huomautti minun jo nähneen vaimon, kun hän eilisiltana kävi noutamassa miestänsä. "Norrskatin Isakilla on kelpo vaimo", jatkoi hän; "yksi poika heillä on ja yksi tulee kohta lisäksi, jos ei tule tyttö. Hän on kunnollisimpia miehiämme; talo ei ole pienimpiä, ja hän tuli isännäksi aivan nuorena, isän kuoltua, mutta kauan hän eli naimattomana, piti talon kunnossa ja harjoitti verkkokalastusta palkkaväellä. Uljas mies hän on pyyntiretkillä ja paras ampuja koko saarella."
Me istahdimme kivelle kumpikin puolellensa polkua, joka vei Isakin taloon. Minä lausuin joitakuita sanoja selittääkseni luuloani, että bergöläiset olivat voimakasta väkeä. Rias-Matti vastasi: "Niinpä on, että pelkureilla ei ole oikeata olopaikkaa tällä saarella, he saavat etsiä helpompaa toimeentuloa kuin Bergössä. Sekä kalastus että hylkeenpyynti koettelee miestä. Meidän naisemme ovat myöskin lujaa tekoa; ainoastaan kivulloiset ja vanhat istuvat tuvissa kutomassa verkkoja, muut ottavat reippaasti osaa kalastukseen ja näkevät melkein suurimman vaivan maanviljelyksessä, sillä miehet maissa ollessaan rakentelevat veneitä ja venekaluja, tekevät kalastusneuvoja ja maatyökaluja, pitävät kartanoita, venetalaita ja laitureja kunnossa ja tekevät kaikki matkat sekä ostamaan tarpeita, joita ei saareltamme saada, että myömään vuoden saaliit hylkeenrasvaa ja kaloja, ja etsivät paraita hintoja milloin Ruotsista, milloin omasta maasta." Kahdeksantoista kertaa oli Rias-Matti käynyt laivurina Tukholmassa myömässä rasvaa. "Me tarvitsemme paljon rahaa tässä saaressa", jatkoi hän, "viljaan, kalanpyydyslankaan ja kaikenlaisiin tarvepuihin; moneen taloon ostetaan yksin polttopuutkin. Eikä lampaistakaan riitä kylliksi villoja pukimiksi meille kaikille. Kun minä synnyin tällä saarella, oli täällä 180 asujanta, ja viime vuonna oli väkiluku 670, mutta tänä vuonna on 50 lasta kuollut kurkkumätään." Avioliitot ovat hyvin hedelmälliset Bergössä, kertoi hän. Useimmat lapset syntyvät vähän ennen miesten lähtöä pyyntiretkille eli yhdeksän kuukauden kuluttua heidän palaamisestaan kotiin. "Bergöläiset tulevat nyt paremmin toimeen kuin minun nuoruudessani, ja kaikin tavoin edistytään", sanoi Rias-Matti.