Mielellään käyttää perehtynyt metsämies sen ajan, jonka saa odottaa, tyystin tarkastaaksensa ympäristöä pyssynkantamalle ja mittaillakseen matkojen pituutta eri paikkoihin, ja tekee samalla useita huomioita, ehkäistäkseen kaikki susien näyttäytyessä mahdolliset odottamattomuudet ja huolimattomat laukaukset. Jos useita hukkia tulee samalla kertaa, niin tarvitaan suurinta mielenmalttia. Varma ja harjautunut, hyvällä kiväärillä varustettu metsästäjä tietää aina miten hänen luotinsa on sattunut ja onko susi vaarallisesti haavoitettu; hän ei menetä toista luotia samalle sudelle, vaikka se jatkaisikin pakoaan.

Niin sitkeähenkinen kuin susi onkin, ei se sentään voi pitkiä matkoja paeta, kun ruumiissaan kerran lienee karkeita luotia, ja jälet vievät aina sille paikalle, jossa se on kaatunut ja heittänyt henkensä. Monesti tapahtuu, että siihen on käynyt useita hyvin tähdättyjä luotia tavallisen matkan päästä, mutta sittenkin on se pakoaan jatkanut; vaan muutamien kymmenien askelten päässä kaatuu se kesken hyppyjään hengetönnä kentälle. Ainoastaan hyvin likeltä laukaistessa on syytä epäillä ampuneensa hongikkoon, jollei se paikalla laukauksen jälkeen kaadu; sellaisen matkan päästä ampuu helpommin hunnikolle, ja kun pienet luodit pienenlaisessa ympyrässä sattuvat otukseen, tulee sen paikalle kaatua. Levollisella mielenmaltilla tulee innokkaan metsämiehen ampua toinen laukaus, sillä hutiloiminen ja kiivaus tuottavat usein ikävän muiston päin tuuleen menneestä laukauksesta, varsinkin jos se tuota vihattua hukkaa tarkoitti. Yhtä paljo suututtaa sekin, kun jälestäpäin huomaa laskeneensa molemmat latinkinsa yhteen suteen saadakseen sen paikalle kellistymään, sen sijasta että olisi voinut tappaa kaksi, jos ensimmäisen olisi antanut hetkisen paeta varmaa kuolemaansa. Vielä toisenkin kokemuksen saamme sudenajosta talvella. Vaikka sudet tavallisesti heti pakenevat ajoa suoraan ampujia kohti, tapahtuu useinkin, että ne ikäänkuin suurempaa vaaraa aavistaen rauhallisella puolella, ainoastaan pakosta ja viimeisellä hetkellä esiintulevat ampujain riville sittenkuin jo ovat useita kertoja koettaneet pyrkiä ajon lävitse. On sen tähden tarpeellista seistä yhtä hiljaa ja tarkkaavaisena, vaikka ajo olisikin tullut jokseenkin likelle ilman että mikään susi olisi näyttäytynyt, samoin tulee myöskin seista hiljaa ja äänetönnä suden kaadettuansa, jos useita olisi sattunut olemaan kierroksessa. Myös voi tapahtua, sitten kun kaikki sudet jo ovat ammuttu, että kettu pistää esiin nenäkkään kuononsa ja kaadetaan.

Suomessa kuten koko Euroopassakin ei ole kuin yksi susilaji. Mustia susia, joita toisinaan tavataan parveissakin — viime vuosina on sellaisia nähty Ahvenanmaalla — ei pidä sekoittaa Pohjois-Aasiassa ja euroopalaisen Venäjän koillisessa kulmassa kotiutuueisin mustiin susiin (Canis Lycaon), vaan ovat katsottavat joksikin toisintolajiksi samoin kuin valkeat sudetkin, joita harvassa tavataan pohjan perillä.

Skandinaaviassa ja Suomessa lienee susi suurempi kuin heimolaisensa etelä-Euroopassa. Edempänä on erään tänä talvena ammutun suden mitta ja painomäärä ilmoitettu; se onkin suurimpia tähän saakka tavatuista. Voimakasta hammasriviä, karkeatekoista luurankoa ja paksua kaulaa tarkastaessa voi käsittää mahdolliseksi, että susi voi, seitsenvuotias lapsi kidassaan, paeta metsään. Susi on kaikkien eläinten vaarallinen vihollinen, niin hyvin pienimpien lintujen, joiden pesät se hävittää, kuin suuren hirvenkin. Näkee useinkin hevosten takajaloissa melkoisia arpia, joiden kohdalta susi on lihakappaleen haukannut. Kengitetyt hevoset puolustavat kyllä itsensä, varsinkin jos niitä on useampia, se onkin jo vanha satu, että ne asettautuvat piiriin päät sisään päin ja asettavat turvattomat varsat sen keskelle. Vanhoille saduille annettakoon oma arvonsa. Metsästysretkistänsä Ruotsissa kuuluisa englantilainen Lloyd kertoo kerran susiparven repineen karhunkin. Lämpimämmissä maissa lienee susi vieläkin rohkeampi ja julmempi, sillä kerrotaanpa ett'eivät matkustajat uskaltaneet kulkea eräillä tienoilla muuten kuin aseilla varustettujen ratsastajien suojassa.

Niinä aikoina kun sudet etsivät itselleen pesää, jossa sittemmin huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa synnyttävät poikasensa, vetäytyvät ne jylhimpiin asumattomiin metsiin; mutta syksympänä kun pennut ovat jo hiukan varttuneemmat, alkaa niiden retkeilyt ja talveksi kokoontuvat ne usein suuriin joukkoihin ja viljellyillä seuduilla tekevät tuhoa sitä uskaliaammin mitä kovemmaksi pakkanen kiihtyy. Useimmat kotieläimet ovat tänä vuoden aikana huoneissa varmassa turvassa, ja ainoastaan jonkun sian voivat ne yksinäisistä taloista siepata kitaansa ja paeta metsään; vaan uskomattoman paljo koiria ne sen sijaan saavat talvisina aikoina saaliikseen. Huomioon pantavaa muuten on, että ne niin harvoin kesäisillä ja syksyisillä metsästysretkillään hätyyttävät koiria; sellaista tapahtuu kuitenkin, vaan useammin seuraavat ne niitä jälessä uskaltamatta sentään tehdä hyökkäystä, kerrotaanpa muutamilla seuduilla Venäjällä ja Puolassa löytyvän erityisiä koiria juuri sutten ajoa varten. Eräs niistä lukasheista, jotka ovat osaa ottaneet näihin muistoonpanojeni aiheina olleihin metsästyksiin, kertoi muutamalla venäläisellä tilanomistajalla, jota hän oli palvellut, olleen kaksi koiraa, jotka karhunajossa useita kertoja olivat tappaneet karhun sen pesästä hyökätessä.

Ei liene ollenkaan epäiltävää, että susi ja koira toisinaan ovat unohtaneet synnynnäisen vihollisuutensa ja paritelleen; vaan sikiöt tulevat hedelmättömiksi. Luotettavat omin silmin nähneet todistajat kertovat eräänkin tapauksen, jolloin koira ajoi naaraskettua, joka taas aina koiran likelle tullessa mitä liehakoitsevimmilla liikenteillä sai sen lauhtumaan ja houkutteli sen lemmenosoituksiin; naaraskettu lähti kuitenkin aina kohta pakoon, jolloin koira vihaisesti haukkuen seurasi sitä, kunnes luoti sen vihdoinkin kaasi. Susi on nähtävästi lähemmin sukua koiran kuin ketun kanssa. Tuo vanha sananparsi "omaiset ne pahimmat ovat" toteutuu parhaiten susissa. Tämän talven metsästysten aikana on omaistensa raaka saaliinhimo tuottanut surman kahdelle sudelle. Molemmilla kerroilla oli etupuoli koskematon.

Kettu on suuressa arvossa viisaudestansa ja taidostansa pelastautua tukalimmistakin tiloista; mutta eipä hukka suinkaan ole siinä suhteessa sukulaistaan huonompi. On huomattu vasta laitetusta sudentarhasta tavallisesti ensi vuosina saatavan useampia näitä eläimiä, vaan sittemmin muutamiin vuosiin ei yhtään, kunnes kaikki peräänkatsanto on heitetty sikseen ja portit useita vuosia olleet auki; jos silloin sudentarha on uudelleen kuntoonpantu ja varustettu haaskalla, voi sillä ehkä saada hengiltä muutaman nälkäisen hukan. Tämä seikka näyttää juuri todistavan suden selittämätöntä taitoa oivaltaa viekkaan paulan ja siitä ilmoittaa lähellä asuville sukulaisilleen. Sudessa on suurin varovaisuus yhdistynyt ihmeteltävään uskaliaisuuteen. Yön pimeydessä käyskelee se talojen ympäristöillä ja tutustuu paikallisoloihin, jotka tilaisuuden sattuessa voivat olla eduksi hänen saaliinhimolleen. Monta vuotta sitten tapahtui kerran Karkun pitäjäässä, että susi sieppasi koiran kahden asutun tuvan välisestä eteisestä, varhain iltasella, kun valkea vielä paloi molemmissa tuvissa. Usein käyttävät sudet viekkautta ja väijymystäkin. Samalla kartanolla näki kotiväki muutamana päivänä iltahämärässä, miten talonvahti vihasesti haukkuen vähitellen poistui kartanolta; haukkuminen herätti heidän huomiotaan, ja nyt näkivät he suden, joka vähän matkan päässä vetäysi metsään koiran edestä. Aidan nurkkauksen taa tultuaan hyökkäsi eräs toinen väijyksissä ollut susi koiran niskaan ja samassa silmänräpäyksessä kääntyi toinenkin toveri täyttä laukkaa avuksi. Koiran kohtalo oli ratkaistu. Löytyy tapauksia, jolloin, koira tuollaisista taisteluista on voittajana eronnut. Eräällä Päijänteen saarella hyökkäsi kartanolla olevan koiran kimppuun useita susia. Kun talonväki, ankarasta haukunnasta jotakin peläten, tuli ulos, lähtivät sudet pakoon; mutta sen suden, joka viimeiseksi yritti hypätä kartanon ympärillä olevan kivimuurin yli, veti tuo vahva ja uskalias koira kerran toisensa jälkeen alas muurilta, kunnes ihmiset ennättivät apuun ja korennolla tappoivat suden.

Sudella on erinomaisen tarkka vainu ja terävä näkö, aukeilla paikoilla on se rohkeampi kuin metsässä ja tekee kotieläimille vähemmän vahinkoa kesällä kuin syksyn lopulla ja talvella. Kun susi tulee haavoitetuksi ja kipeäksi myrkystä tai jotenkin muuten, syövät kumppalit sen suuhunsa, ahmien ensi palakseen sisukset; tavallisesti palaavat he muutaman päivän jälkeen eivätkä vihdoin jätä karvoja tai luunsipaleitakaan jälelle. Mahalaukku ei vain näytä kelpaavan niille.

Suden jälet ovat koiran jälkien kaltaiset, mutta paljoa suuremmat ja leveyteen verrattuina hiukan pitemmät. Takajalkojen etuvarpaissa on vahvat kynnet, jotka kovimmallakin maantiellä jättävät lumeen selviä reikiä. Käydessään astuu se takajalalla etujalan askeleihin, ja kun useita susia seuraa toisiaan astuvat ne aivan samoihin jälkiin; mutta jos ne ovat juosseet tai laukanneet, voi kuitenkin jälistä eroittaa niiden luvun. Syvässä lumessa kiivaasti laukatessaan uppoaa se syvempään kuin kävellessä, jonka tähden se lumisina talvina mielellään vetäytyykin teille; sellaisissa tapauksissa syö se myös saaliinsa mieluummin keskellä tietä. Susi on huolimatta hänen raaoista tavoistaan kuitenkin seuraa rakastava eläin. Talvilla kulkevat ne suurissa parvissa, eroavat toisinaan ja itse kukin samoaa saaliin etsintään, vaan sittemmin ne taas yhtyvät toisiinsa. Suvi-ilmoilla pysyttelevät ne yksissä kohdin ja voidaan helposti kiertää, jos ilma on äkkiä kovasta pakkasesta muuttunut suojaiseksi. Ne eivät mene mielellään raadolle, ell'ei kova nälkä heitä siihen pakota, ja ne näyttävät voivan olla ruo'atta monta päivää; sen sijaan syövät ne vatsansa ihan pullolleen, kun kerran saaliille pääsevät.

Otaksutaan yleisesti suden, joka kerran on maistellut ihmisen lihaa, haluavan sitä, ja tämän halun sanotaan menevän perintönä jälkeläisillekin. Harvoin on kuultu, että susi yhden lapsen siepattuaan ei olisi useampia tuollaisia hirmutöitä tehnyt perästä, kahdenkymmenen luvun loppupuolella ryöstivät sudet yhdeksäntoista lasta Ruotsissa Gefleborgin läänissä; muutama vuosikymmen sitten kulki Kivennavan pitäjäässä Viipurin lääniä samanlainen surullinen huhu ja kaikilla on varmaankin tuoreessa muistossa nuo lukuisat lastenryöstöt Turun seuduilla.