"Useita viikkoja olin vuoteen omana ja vasta lumen lähdön aikana ammuin seuraavan karhun."
Näin lopetti kertomuksensa tuo kunnioitusta herättävä karhun ampuja Eero Juhani Mikonpoika Heinäkangas. — Vielä myöhään illalla istuimme ja kuuntelimme hänen miellyttäviä kertomuksiansa vanhasta ja nykyisestä ajasta. Uuden ajan näki hän koittavan ja sydämmensä pohjasta uskoi hän voimakkaan hyveen vielä kerran voittavan. Kuolemaansa odotti hän samalla maapalstalla, jolla hän viime vuosisadalla syntyi; vaan levoton ei odotuksensa ollut. Kaikkien arvossa pitämänä ja kunnioittamana nautti vanhus elämätä, ollen kuitenkin valmiina lähtemään, kun määräpäivä tuli. Vuosittain raivaa ukko vielä omin kourin alaa uutisviljelykselle, vaikkapa ei itse saisikaan siitä satoa korjata, ja talven pitkän hän verkkojansa kutoo. Ennen olemme maininneet hänen viime syksynä ampuneen viisi metsoa.
Suomen talousseura on kunnioittanut tuota toimeliasta talonpoikaa ja rohkeata metsästäjää antamalla hänelle kunniarahan päällekirjoituksella: "Taito ja Toimi." Eero Heinäkankaasen sovitettuina voisivat nuo sanat merkitä: Tahto ja työ. Myöskin Suomen metsästysseuralta on hän saanut muistorahan. Vielä elämänsä lopulla tarkastaessaan tehtyjä metsästysurotöitään, varsinkin petoeläinten metsästystä, pitäen niitä määrättyinä elämänsä tehtävänä, jotka hänen oli onnistunut täyttää. Hänen omat sanansa olivat: "Voimallisen miehuuteni aikoina elähytti minua petoeläintenajoon tulinen halu ja tuntuipa kuin sisällinen tunne olisi vaatinut minua tuota haluani kestävyydellä täyttämään."
HÄMEEN METSÄSTYSSEURAN SUDENAJOT TALVELLA 1883.
Joulukuun keskipaikoilla saapui seudulle erään Hollolalaisen tilanomistajan toimesta kolme "lukashia." Itse ollen ahkera metsästäjä ja petoeläinten metsästyksen suosija jätti hän nämä harjautuneet ammattilaiset seudun metsämiesten käytettäväksi hävittämään susiparvea, joka oli näyttäytynyt kaupungin ympäristöllä.
Nimitys "lukashi" johtuu siitä, että eräs kuuluisa sudenajaja Pskovin läänissä Venäjällä oli nimeltä Luukas, joka kasvatti reippaat poikansa samaan ammattiin, johon hän itsekin oli antautunut. Monessa polvessa seurasivat hänen monilukuiset, miehuulliset jälkeläisensä kanta-isän jälkiä ja kutsuttiin heitä tämän mukaan lukasheiksi. Vihdoin tuli siitä ammattilaisnimitys huolimatta siitä, johtiko sukunsa mainehikkaasta Luukkaasta. Rikkaat tilanomistajat Venäjällä ylläpitävät maatiloillansa lukasheja suojelemaan metsästystä ja hävittämään vahingollisia eläimiä. Ennenkuin aloitamme tarkemman kertomuksen niistä metsästysretkistä, jotka Hämeen metsästysseura toimeenpani sudenajajiensa kanssa, tahdomme tarkastella, miten ajoa meidän pahinta petoeläintämme vastaan tähän saakka oli toimitettu.
Sudenajo oikeassa merkityksessään oli vähän tunnettu Suomessa ja pedot nähtävästi lisääntyivät. Ainoastaan sattumalta saatiin ammutuksi joku susi vahtia pitäessä ulos heitetyltä syötiltä taikka pyydettiin sudentarhoilla, kuopista, loukuilla tai myrkyllä. Pohjoisimmissa osissa maatamme harjoitetaan paljoa tehokkaampaa hävityskeinoa siten, että sutta ajetaan takaa suksilla. Pedolle ei anneta rauhaa syömään eikä juomaan; suksimies kiitää nopeasti kinoksella, jolla susi vaikeasti pääsee eteenpäin. Jos hanki kantaa loppuvat suden voimat kaikessa tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Jos ajaja väsyy, etsii hän lähimmäisestä asunnosta toisen harjautuneen hiihtäjän, joka vereksillä voimilla jatkaa takaa-ajoa kunnes suden voimattomuudesta täytyy pysähtyä ja se silloin tapetaan kirveellä tai keihäällä. Maan eteläosissa tarjoavat sitä vastoin tiheässä olevat tiet helpon tilaisuuden pakoon ja jälet kadottaa noilla useilla syrjäteillä.
Meidän metsästysseuramme samoin kuin yksityiset urheilijammekin olivat siinä luulossa, ett'ei susi voi tulla oikean metsästyksen esineeksi. Ne kesä-ajot, joita silloin tällöin toimeenpannaan, jäävät aina seurauksitta. Yksi ja toinen ammattimetsästäjä on löytynyt ja löytyy, joka ainoastaan tuloa tarkoittaen etsii sydänmaalta sudenpesän ja korjaa pennut, joista hän saa tapporahat, vaan emäsutta ei hän tahdo ampua, sillä "lypsävää lehmää ei pidä teurastaa." Täällä Hämeessä kerrotaan sellaisesta "metsästäjästä", joka oli ulottanut ajatuksensa omasta edustaan niin kauas, että hän parittelun aikana oli varovasti ajanut emäsuden yli rajan toisesta pitäjästä toiseen, jossa sudenpennuista maksettiin korkeampi tapporaha, ja sitten vartioinnut sitä, niin kauan kuin lumi oli maassa, ettei se vaan päässyt palaamaan takaisin.
Tuo jo vanhastaan tunnettu tapa, että talvi-iltoina ajellaan porsas reessä ja jälessä viilevä sikoläätin pahnoilla täytetty säkki tai lammasnahka, onnistuu harvoin ja käy usein kirottavaksi eläimen rääkkäykseksi, koska metsästyskiihko helposti saattaa pahoin pitelemään porsas-raukkaa, joka useinkaan ei tahdo päästää viettelyääniään ell'ei sitä kiusata naskalimen pistoksilla tai muilla tavoin.
Lukasheilla on tapana varhain kesällä etsiä sudenpesiä siten, että niillä seuduilla, joissa niitä mahdollisesti on, auringon laskiessa tarkasti kuuntelevat erottaakseen naaraan ulvontaa, kun se lähtee pesältään; he merkitsevät sitten linjan osoittamaan suuntaa, josta ulvonta kuului. Aamusella odottavat he taaskin sopivan matkan päässä — esimerkiksi virstan päässä edellisestä paikasta saadakseen kuulla emän ulvovan pesälle takaisin palatessaan. Myöhään seuraavana iltana, kun jo voi ajatella sen menneen ruokavarojen hankintaan, lähtee nyt kaksi metsästäjää kukin omalle määrätylle suunnalleen ja niillä paikoin, missä he toisensa tapaavat, tulee pesänkin löytyä. Hiljaa kuten emäkin ulvovat he nyt ja heidän lähestyessä pesää vastaavat pennut, jotka toinen metsästäjistä nopeasti korjaa pois. Sillä välin kuin toinen hyvin kätkeytyy ja äännetönnä odottaa emäsuden tuloa, jolloin hän ampuu sen. Myöhemmin kesällä, kun penikat jo ovat varttuneemmat, jättää koko perhe pesän ja retkeilee vanhempiensa johdolla saaliin haussa. Moni köyhä torppari kadottaa silloin ainoan lehmänsä tai hevosensa taikka kaikki lampaansa, ja silloin täytyy sammuttaa tuli takasta ja omaisineen lähteä talostaan ja kodistaan. Näinä vuoden aikoina metsästävät lukashit susia siten, että penikkain vikinää jälitellen houkuttelevat emän luoksensa ja ampuvat sen, sen jälkeen houkuttelevat he pennut ja vihdoin uroonkin matkimalla naaraksen ääntä, jollei heidän onnistu täten saada viimeiksi mainituita houkutelluiksi pyssynkantamalle, voivat ajomiehet heidän vastauksiensa johdolla kiertää ne ja huutaen ajaa ne joitakuita asetettuja ampujia kohden. Sudenajo talvella, niinkuin lukashit sitä harjoittavat, tapahtuu siten, että suden jälkiä seuraamalla kierretään siihen metsään, jossa he yöllisen retkensä jälkeisenä päivänä oleskelevat. Jos hukat ovat saaneet jonkun saaliin ja syöneet itsensä kylläisiksi, eivät ne kovin kauas mene ennen kuin jo pysähtyvät johonkin viitakkoon, jossa ne rauhassa makailevat päivän ja useinpa vieläkin kauvemmin. Silloin voidaan ne kiertää jokseenkin pieneen kehään, kun vain seutu on sopiva ja lumi niin pehmeää, ett'eivät kiertäjäin askeleet kuulu. Nyt toimitetaan tavallinen kierroksen ajo, jolloin on vaarin otettava, että metsästäjät ensin asetetaan alle tuulen, ja vasta sitten ajavat samalla aikaa molemmin puolin metsästäjäriviä niin pian ja hiljaa kun mahdollista muodostaa kehän ja alkaa huudella. Kaksi ensimmäistä ajomiestä molemmin puolin likinnä ampujariviä seisovat koko ajan hiljaa, eivätkä huuda, vaan viheltelevät ja taputtelevat hiljaa kämmeniään. Jollei ajon keskus ole tullut asetetuksi suoraan linjaan, vaan on kiertäessä käytetty teitä — tai jotakin muuta luonnollista rajoitusta — ja kierros tullut kulmikkaaksi taikka käy kiertelevissä kaarissa, niin pitää ajomiesten niin pian kuin mahdollista yhtäläisesti huudellessa muodostaa linja tai tasainen kaari. Sivuilla olevien ajomiesten tulee lakkaamatta huudellen aivan hiljalleen ja ajon pohjukasta tulevien huutojen johdolla vähitellen vetäytyä ampumalinjan sivulle samalle puolelle, jolla he itsekin ovat. Jokaisen ajomiehen tulee voimainsa mukaan kiventää huutojansa, jos susi lähestyy, ja koettaa kaikenlaisilla rajuilla liikkeillä säikyttää se kierroksen sisäpuolelle päin. Metsästäjät ovat asetettavat tarkan harkinnan mukaan, niin että ne paikat tulevat ensi sijassa varmistetuiksi, joissa susi puiden ja pensastojen suojassa helpoimmin pääsee pakenemaan. Jo ennen huutoja tulee jokaisen ampujan olla hyvin kätkössä, ja pysyä hiljaa sekä liikkumatonna, huomio jännitettynä ja valmiina laukaisemaan nopean ja tarkan luodin; sillä ajoa järjestettäessä voi tapahtua, että susi eli sudet tulevat säikäytetyiksi ja juoksevat pyssymiesten luo, ennenkuin huutoja on aloitettukaan.