* * * * *

Oli raitis aamu, talviusvaa ilmassa ja härmää puissa, kun helmikuun 1 päivän koittaessa me neljä metsästäjää ja kaksi lukashia lähdimme liikkeelle suunnitelmatta kuten tavallisesti. Iivana Paklja, joka tähän saakka oli ollut metsästysten johtajana, oli nyt matkustanut Venäjälle isäntänsä nimiin ostamaan metsämailta kierrettyjä karhuja. Iivana Gavrilovits oli sentähden ottanut johtajantoimen ja apulaisena oli hänellä tuo nuorekas ja reipas Vasiili. Koska sudet viime päivinä olivat risteilleet Turengin seuduilla, niin päätimme ohjata matkamme sinnepäin. Auringon noustessa kulimme Hattelmalan harjun yli ja viidennen virstapatsaan kohdalla tuli vastaamme mies, joka oli matkalla kaupunkiin, ilmoittamaan, että sudet olivat käyneet yön aikana haaskalla vähän matkan päässä paikalta. Hänen ilmoituksensa huomasimme oikeaksi ja lähetimme miehen suorinta tietä jäitse kaupunkiin viemään tietoa asiasta asianomaisille metsästäjille. Sudet olivat haaskalta palanneet takaisin valta-maantielle, jolla me nyt suurella vaikeudella seurasimme kieränlaiseksi ajetun tien keskustaa meneviä jälkiä. Muutamia virstoja eellempänä poikkesivat ne erästä tietä harjanteen yli jäälle päin ja Vanajan emäkirkon sivuitse Harvialaan päin. Jokaisessa tienristeyksessä piirsimme nuolen nietokseen, ohjeeksi jälestäpäin tuleville metsästäjille, joita odotimme kaupungista tuleviksi. Jäällä olivat kaikki neljä useissa paikoin kulkeneet rinnakkain tien kanssa yhtäsuuntaisesti. Eräät jälet olivat muita jälkiä paljoa suuremmat ja Iivana Gavrilovits luuli sen suden, jota Iivana Paklja oli ampunut sinä yönä, jona tuo merkillinen susikonsertti pidettiin, nyt jo yhdistyneen parveen ja uudelleen ruvenneen tovereilleen johtajaksi. Jos meidän kerran onnistuisi tappaa se, arveli lukashi toisetkin helpommin voitavan kiertää ja hengiltä ottaa.

Etäämmällä tuli järvi yhä kapeammaksi ja sudet kulkivat edelleenkin joko tiellä tai sen vieressä. Vihdoin tapasimme tien, joka meni suoraan järven poikki. Lukashit hyppäsivät reestä ja tarkastivat jälkiä eri teillä; ottivat sitten suksensa ja pyydettyään meitä odottamaan jäällä, lähtivät he oikealle päin menevää tietä. Odottaessamme, kulimme jäätä myöten eteenpäin ja näimme siellä kaikkien neljän suden jälet, jotka osoittivat heidän poikenneen tieltä ja menneen alahtavia maita pitkin vasemmalle Harvialaan päin.

Otaksuimme lukashein eksyneen jäliltä ja odotimme malttamattomuudella heitä. Parin tunnin kuluttua näimme reen tulevan hyvää vauhtia oikealla kädellä olevaa mäkeä alas. Reestä hyppäsi poika ja kertoi Kilpilän kartanolla Turengin tien varrella "paljo herroja" olevan koolla; he olivat ampuneet suden ja toisen olivat sudet itse syöneet. Ammutun suden oli hän itse nähnyt. Kiitävää vauhtia ajoimme nyt neljä virstaa Kilpilän taloon. Pitkin tuon mäkiä ja syviä laaksoja sekä tiheäkasvuisia metsäseutuja luikertelevan tien varrella näimme sutten jälkiä. Nämä olivat siis siltä paikalta, jossa jälet näimme, tehneet kierroksen Harvialaan päin ja palanneet takaisin jäälle Kilpilään menevän tien varrelle. Saavuttuamme Kilpilään näimme me keskellä valta-maantietä talon vieressä useita neliö-syliä laajan verisen paikan, ikään kuin joku suurempi eläin olisi siinä teurastettu ja palasiksi leikelty. Muutamat metsästäjät tulivat tuvasta meitä vastaan ja kertoivat paikan olevan taistelutantereen, jossa sudet olivat tappaneet ja syöneet yhden tovereistaan. Ei edes näkijäin kertomus olisi voinut saada meitä uskomaan, mitä ainoastaan omat silmämme ja tuo 2/3:ksi syöty suden jäännös meille vakuutti. Keskellä näillä seuduin enin ajettua yleistä maantietä, kaksi syltää suureen, aivan tien varrella olevaan, talonpoikaistaloon vievästä tiestä oli tämä tapahtunut. Eräs piika sanoi vähää ennen päivän valkenemista kuulleensa eriskummallista melakkaa maantieltä, vaan muutamat varhaiset kaupunkiin menijät eivät kuitenkaan olleet nähneet tuota suurta etupuolta, jota sitäpaitse hevoset varmaankin olisivat arastelleet. Asia oli siis tapahtunut myöhään aamulla. Kun susi aamulla huomattiin, ei siitä enää ollut jälellä muuta kuin sydän, mahalaukku ja osa keuhkoja sekä etupuoli juuri lapaluita myöten; kaikki muu oli niin täydellisesti ahmittu ett'ei luun sirpaletta, ei pienintä nahan hitusta eikä edes karvatukkoa tuosta tuuheasta hännästä ollut jälelle jäänyt. Sen sijaan ei päässä näkynyt merkkiäkään puremisesta, yhtä vähän kuin etujaloissakaan, vaan kun nahka sittemmin nylettiin, huomattiin kaula veriseksi ja pahoin purruksi. Tuon ison kauniin pään otti eräs metsästäjä, joka sisustutti sen niin että kita tuli ammolleen, ja nykyään on hänellä se seinällä koristeena muiden metsästys- ja voittomerkkien joukossa. Suuret ja aivan kulumattomat hampaat osoittivat, ett'ei se ollut mikään vanha susi. Varmaan ei ole saatu selville, oliko tuo revitty eläin syönyt myrkkyä ja toiset sitten kipeänä hänet tappaneet ja syöneet, tai olisiko mustasukkaisuus mahdollisesti ollut syynä tekoon. Yleinen luulo on, että sudet heti hyökkäävät sen kimppuun, joka tappelussa ensin alkaa verta vuotaa, ja sitten syövät sen.

Syy siihen, miks'eivät kaupungista myöhemmin matkustaneet metsästäjät olleet huomanneet nuoliamme isolta maantieltä poikkeavalle syrjätielle, oli se, että olivat tavanneet miehen, joka toi sanoman tapauksesta Kilpilässä. Mies oli hyväntahtoisessa kiihkossaan saattaa mitä pikemmin tieto tapahtumasta, juossut sellaista vauhtia, ett'ei pitkään aikaan saanut sanaakaan suusta. Puhkuen hän vihdoinkin sai sanotuksi: "sudet söivät itsensä."

Metsämiesten keskustellessa Kilpilän kartanolla tuosta raakalaisesta tapahtumasta olivat lukashit metsässä kiertämässä petoja, joiden arveltiin olevan likitienoilla, sillä harvoinpa ne kovan eineen syötyään kulkevat pitkiä matkoja. Ei kauan viipynytkään, kun jo Iivana Gavrilovits tuli takaisin ilmoittaen susien olevan kierrettyinä aivan lähellä. Joukko metsästäjiä matkusti nyt Rastilan kylään ajoväkeä hankkimaan. Siellä oli par'aikaa lukukinkerien vuoksi paljo kansaa koolla, vaan pitkän aikaa palkasta tingittyä ei kuitenkaan saatu kuin muutamia harvoja miehiä meitä seuraamaan. Heidän vastenmielisyytensä oli luultavasti suureksi osaksi syynä se, että persoilivat päästäkseen osallisiksi odotettaviin kemuihin. Tämä olikin ainoa tapaus, jolloin kansa ei mielellänsä suonut apua kun se huomasi olevan omaksi edukseen, että niin vahingollisia eläimiä tapettiin. Muutamia kulkijoita, jotka olivat Kilpilään pysähtyneet, saimme puhutelluksi ajoon osaa ottamaan, ja kyytimiestemme kanssa karttui meille vihdoinkin 20 ajomiestä. Kinokseen kuten tavallisesti piirusti Gavrilovits kartan kierroksesta ja piti esitelmän venäjäksi, neuvoen ampujia ja ajoväkeä miten heidän oli käyttäytyminen. Paljo aikaa meni neuvojen välttämättömään käännökseen suomeksi ja ruotsiksi. Kello 3 lähti nyt koko seurue liikkeelle. Muutamien satojen sylien päähän talosta asetettiin ensin nuo 13 metsästäjää, jonka jälkeen lukashit yhtä aikaa sijoittivat ajoväen molemmille puolin ampujalinjaa. Kun nämät nyt yhtyivät ajokaaren keskuksessa, alkoivat huudot. Toista tuntia seisoimme me metsästäjät liikkumattomina, vilusta väristen, ja odotimme joka silmänräpäys näkevämme sutten tulevan, vaan lopulla tuli ajoväki perille ja selville saatiin, että sudet olivatkin menneet ajon läpi. Meitä kummastutti kovin, ett'ei kukaan miehistä ollut nähnyt susia; mutta usea oli nähnyt niiden jälet kierroksessa. Lukashit vakuuttivat ajon tulleen suletuksi ilman että jälkiä ulos päin oli tavattu. Kaikki palasivat nyt taloon paitse Vasiili, joka lähetettiin ottamaan selville, mistä sudet olivat ulos menneet. Vähän aikaa myöhemmin astui tupaan ajomies, joka ei ollut läsnä, kun toiset saivat palkkansa tuosta hyödyttömästä avusta. Nyt kävikin selville, että mies oli jäänyt seisomaan sille paikalle, johon hän oli asetettu, ja äännetönnä katsonut, miten sudet, muutamien kymmenien askeleiden päässä hänestä, olivat juosseet ulos kierroksesta. Aivan ilomielin kertoi hän miten kaikki kolme sutta pystyssä päin ajoa kuunnellen laukkasivat erästä kaskiharjannetta ylös päin. Ensimmäinen oli ollut suuri "niinkuin pieni hevonen." Tuo tyhmä mies arveli että hänen etupäässä pitäisi saada maksu, koska hän oli ainoa, joka oli sudet nähnyt. Hän ihmetteli yhtä paljo niitä, jotka nauroivat hänelle, kuin niitä, jotka kovin sanoin soimasivat häntä. Olisipa hänellä ollut pyssy, niin kyllä hän olisi näyttänyt, kuka tässä paras mies oli, eivät vain olisi sudet kuolleet, jos hän kuinka olisi huutanut, yhtä vähän kuin toistenkaan huudoista kuolivat.

Pahalla tuulella lähdimme kaupunkiin ajamaan. Milloin sitten metsästys onnistuisi, kun ei niinkään myötäisissä oloissa kuin tänä päivänä?

Kaikki osanottajat talven innokkaihin sudenajoihin kokoontuivat myöhemmin illalla. Useimmat olivat päivän vastuksista kadottaneet kaiken toivon ja ainoastaan vastenmielisesti ottivat muutamat metsästäjät huolekseen seuraavina päivinä seurata lukasheja. Tiheät lumisateet peittivät näinä päivinä tykkänään jälet eikä tiedetty minne päin pedot olivat vetäyneet.

* * * * *

Varhain aamulla helmikuun 5 päivänä matkustivat lukashit yksinänsä kaupungista susia vakoilemaan. Kello 1 päivällä saapui seuran puheenjohtajalle sana Viiralan polttimon polttomestarilta, että sudet taaskin olivat syöneet yhden omaisistaan ja että toiset, kolme luvultaan, olivat kierretyt. Sanoman tuoja oli saapunut pulskalla juoksijalla, joka perille tullessaan oli ihan valkeassa vaahdossa tuosta 16:n virstan pituisesta kovasta juoksusta. Kapula kiersi heti ympäri ja kello puoli kaksi lähti 4 metsästäjää matkalle. Matkalla kysyimme lukasheja joka talosta, vaan kukaan ei heitä ollut nähnyt. Ensi kerran piti siis nyt järjestää ajo ilman lukasheja. Kello 3 nousimme ylös ajoneuvoistamme Viiralassa ja kohta sen jälkeen saapui kaupungista vieläkin kaksi metsästäjää.