Syvästä lumesta huolimatta seurasi tuo karaistu mies koko matkan ajoa, ja tuli sitä aina likemmäksi ja likemmäksi. Kauan polveili ilves eräässä matalassa pensaikossa, jossa Haaranoja turhaan koetti päästä ampumamatkalle.
Vihdoin muuttui haukunta likellä häntä kiivaaksi syöksähtämiseksi, ja samassa tulla vihtasi pensaikosta ilves koettaen paeta kintereillä tulevia Hektoria ja Pania, vaan saikin samassa vastaan koukkaavan Boin kimppuunsa. Kaikki neljä kuppuroitsivat nyt lumessa, niin että oli mahdoton ampua, mutta sitäpä ei enää tarvinnutkaan, sillä taistelu oli kohta lopussa. Pöyhistyneellä kinoksella makasi ilves hengetönnä, ja kielet suusta riippuen ja kovasti läähättäen katselivat koirat saalistansa yksimielisellä riemulla. Pan nuoleskeli ilveksen kuonosta tippuvaa verta.
Haaranoja etukynnessä, oli seurue nyt hanhen marssia tulossa majataloamme Salakan torppaa kohti, kun tapasin heidät tässä kapealla metsäpolulla. Perusteellisempaa alkua tuolle reippaalle, toiveita herättävälle Pan koiralleni en voinut ajatellakaan. Haaranoja istahti nyt rekeen ja me ajaa hurautimme torpalle, jonne Rommun olin jättänyt. Vähän ajan perästä palasi hän kiertelyretkeltään, jolla hän sanoi nähneensä niiden kahden toisen ilveksen jälet, jotka olivat menneet vastaiselle suunnalle, Ahlajärven metsiin päin. Olihan meillä siis ohjelma valmis huomispäivän metsästysretkeä varten. Ajoimme takaisin yölliseen majataloomme, jonne saapuessamme jo oli pilkkoisen pimeä. Tuo suuri, kaunis, täplikäs uros-ilves kannettiin tupaan, kynttilöitä pistettiin pullojen kaulaan ja perunoihin, joihin sitä varten oli reikiä kaivettu ja näitä asetettiin sitten pöydälle ja akkunoillekin. Koiria tarkastellessamme huomasimme, että Boi oli vahingoittumatta päässyt; Hektorilla oli muutamia verisiä naarmuja kuonossaan ja oikeanpuolisen korvan alapuolella, ja Pan oli saanut jokseenkin syviä haavoja, aivan kuin olisi veitsellä viileskelty pitkin vasenta lapaluuta. Kun olin pessyt niiden haavat vedessä liu'oitetulla karpoolihapolla paneusivat koirat maata eivätkä tarjolle pannusta liemestä ensinkään huolineet.
Suuri räiskyvä takkavalkea pakotti meitä riisumaan toisen nutun toisensa jälkeen samalla kuin hauskasti keskustellen istuimme pitkän pöydän ääressä olevalla veto-sängyllä ja huuhtelimme kurkkujamme tuolla maukkaalla vaarinkaljalla, joulujuhlan kunniaksi joka mies oikeiden Havanan sikaarein savuja tuprutellessa. Haaranoja ei väsynyt kertomaan ilveksen ja koirien välisestä ottelusta, emmekä mekään hevillä kuuntelemaan kyllästyneet.
Paitasillaan olevat lapset kuppuroitsivat olilla, joilla vanhan pohjoismaisen joulutavan mukaan koko lattia oli peitetty. Leikkiessään he usein koiriakin häiritsivät, niin että näiden hiljaisella murinalla piti ilmoittaa, etteivät he tällä kertaa jaksaneet olla muassa. Minä kerroin heille, että Pan, joka tänä päivänä oli osoittanut ymmärtävänsä tottakin, kaupungissa ollessaan mielellään leikkiä kupperehti poikieni kanssa.
Pieni eväslaukkumme oli tyhjennetty, samoin kuin taskumattimmekin; vaan emännän palvaama sianliha maistui perunoiden kanssa oivalliselta varsinkin kun lihan pinta oli viileskelty ja halkeamiin jauhoja ripotettu — ja siihen vielä tuo verraton ja voimakas joulu-olut!
Vanha mummo, joka väsynyttä ruumistaan sängyn laidalla keinutellen oli puheen aikana enimmäkseen istunut äänetönnä, kertoi vihdoin seuraavan tapauksen, joka tämän illan johdosta muistui hänen mieleensä. Monta, monta vuotta sitten, jolloin isävainaja vielä oli nuori samoin kuin kertoja itsekin, oli heille useana talvena tullut kaksi pohjalaista metsästäjää, joista toisella oli vaimo mukanaan. Tämä kulki miesten kanssa metsässä ja otti osaa taisteluihin metsän petoja vastaan; karhuja, susia ja ilveksiä he näet pääasiallisesti metsästivät. Muutamana iltana toivat he mökkiin oikean kamas-karhun, jonka vaimo oli ampunut; silloinkin oli ollut joulujuhla ja useita naapureita koolla, Kaikki ihmettelivät tuota miehekästä naista.
Huomispäivän ankaria ponnistuksia paremmin kestääkseni, hankasin ruumistani emännän paksuilla kotikutoisilla pyyheliinoilla, joita aina vähän väliä kylmään, raittiiseen veteen kastelin. Vihdoin heittäysimme kaikki pitkäksemme olille ja nukuimme. Kauan emme vielä olleet nukkuneet, kun Haaranoja minut herätti sanoen pelkäävänsä, että Pan-raukka teki hengen lähtöä, sillä se valitti haikeasti eikä voinut nousta seisalleen. Sytytimme valkean ja katselimme huolestuneina koiran tuskaa. Kun sain sen nostetuksi pystyyn seisoi se levollisesti jaloillaan. Nukkuessaan lienee se tullut sysätyksi epämukavaan asemaan, niin että haavoihin koski kipeästi, kun piti ylös nousta. Varmasti otaksuimme, ettei koirasta seuraavien päivien metsästysretkille ollut. Mutta siinä kuhnaissamme heräsivät toisetkin koirat ja samassa niiden nälkäkin. Hupaista oli katsoa kuinka luonto osansa otti. Kerran toisensa perästä astuivat ne vellipytyillensä ja ahmivat ne typösen tyhjiksi. Joka kerta piti Paninkin nilkuttaa toisten mukana ja niin syvään hankkiloikin, että kuono oli silmiä myöten vellissä. Valelin haavoja kylmällä vedellä ja kohta nukuimme taas kaikki.
Vasta päivän valetessa heräsin ja tunsin itseni jotensakin virkeäksi. Pukeuduttuani lähdin ilmaa tarkastelemaan. Oli kova pakkanen ja taivas pilvetön, vaan aamuyöstä oli satanut lunta, jonka tähden epäilin, että jälet olisivat peittyneet. Joimme kahvea ja laittauduimme matkalle. Koirat näyttivät virkeiltä ja levähtäneiltä; yksin Pankin oli terve ja valmiina lähtöön. Karpooliliuos oli ehkä liian väkevää ja se lienee kai yöllä kirvennellyt koiran haavoissa.
Vähän matkan päästä mökistä tapasimme jälet, vaan emme voineet päättää olivatko ne vanhat eli verekset, sillä lumisade oli juuri vasta lakannut. Lähetimme reen takaisin ja astuskelimme nyt Rompu, Haaranoja ja minä jalkasin sydänmaalle päin. Seurasimme ilveksen jälkiä, jotka sikin sokin risteilivät eilisellä metsästysalueella, josta siis voimme päättää niiden hakeneen kadonnutta kumppaniansa. Lopulla hajausimme toisistamme ja pyrimme eri teitä eräälle louhikkoiselle selänteelle. Siellä näin korkealla kivellä vereksen makuusijan ja kiven toisella puolella aivan tuoreet jälet. Boi oli minulla kaulavitjassa, vaan sen päästin heti irti ja huusin toisille, että he päästäisivät myöskin Hektorin ja Panin irti. Boi alkoi paikalla haukkua, vaan jotensakin kauan viipyi ennen kuin molemmat toverini koirineen ehtivät harjulle; huutoani he eivät nimittäin olleet kuulleet. Tämä olikin koko onnettomuus, sillä jos kaikki kolme koiraa olisivat heti ahdistaneet ilvestä, joka nähtävästi minun tullessani oli lepopaikastaan säikähtynyt, niin luultavasti olisi se aika pikaan puuhun kapaissut. Nyt oli Boi paljon edellä, ja toiset tulla kahnasivat kovasti haukkuen hänen jälessä.