Varsinaisista metsästäjistä, jotka verottelevat eteläisen Hämeenmaan laajojen metsäin riistaa, oli Kokko-Kustaa kuuluisin sen jälkeen, kuin viidenyhdeksättä vuoden ikäinen Eero Heinäkangas ei enään käynyt ahdistelemassa petoeläimiä. Hän onkin jo kuollut 18 päivänä lokakuuta 1884, edellisenä päivänä vielä noudettuansa metsästä kaksi teerikukkoa. Tosin on montakin kotiseudussaan kiitettyä metsämiestä, mutta Kokko-Kustaan maine ulottuu laajalle ylt'ympäri niinkuin hänen metsästysretkensäkin ulottuivat. Harvatpa miehet niinkuin hän ihan nuoresta asti ovat eläneet yksinomaan metsänsaaliista. Vielä viidenseitsemättä vuoden ijässä oli hän yhtä väsymätön ja mitä enemmän metsänriista väheni, sitä edemmäksi ulottuivat hänen retkensä kauas kotiseudusta.

Kun hän lokakuun alulla viime vuonna (1883), matkallansa Janakkalan ja Vanajan pitäjäin metsämaille, saapui Hämeenlinnaan, kokoutui hänen ympärillensä muutamia Hämeen metsästysseuran jäseniä ja kuunteli monta hetkeä vanhan metsästäjän kertomuksia omasta elämästään ja huomioita petoeläinten elämästä ja tavoista.

Hän syntyi 1818 Kokon torpassa Liuttulan kartanon maalla Sääksmäen pitäjässä. Jo 10 vuoden ijässä osti hän ensimmäisen kiväärinsä, piilukkoisen luotipyssyn, jossa oli n.s. vesilukko, s.o. koko koneisto näkyvissä. Hän uhrasi silloin koko rahaisen omaisuutensa 2 riksiä; puuttuvan "pankkotolvan" (12 riksiä pankkorahaa) antoi hänelle äitinsä isä lainaksi. Kun hän jo samana keväänä soitimelta ampui niin monta suurta lintua, että velka tuli maksetuksi, antoivat vanhemmat reippaan pojan tuoda kotiin koiran Hektorin, jonka hän oli saanut lahjaksi aikoinaan kuuluisalta, kielevältä ja miehekkäältä kestikievarin-pitäjältä "Mullin Tiinalta."

Jo ensi syksynä ampui Kustaa Hektorin avulla monta oravaa ja ketun, jonka koira oli ajanut kiven alle, sekä paljon metsälintuja ja oravia. Kysyttyämme, kuka oli herättänyt hänessä niin aikaisen metsästyshalun, sanoi hän: "Oikean veren olen perinyt äitini puolelta. Äitini isä oli kuuluisa metsästäjä, hän on ampunut 30 karhua, ja enoni olivat kaikki hyvät pyssymiehet. Juho-enolta oli vasempi sääri pahasti haavoittunut taistelussa karhun kanssa. Samalla kertaa haavoitti häntä vahingossa metsästyskumppani, jolla oli jäätuura keihäänä. Heidän verensä minä olen saanut", lisäsi hän. "Jos ei oikeaa verta, niin ei kelpaa metsämieheksi. Minun poikani esimerkiksi; jo lapsena pakotin minä hänet lähtemään kanssani metsään ja 10-vuotisena sai hän sen kiväärin, jonka minä ostin hänen ijässään, mutta ei hänestä tullut kelvollista metsämiestä, vaikka hän kyllä oli suuri ja vahva, yhtä suuri kuin minä ja reippain tukkimies koko paikkakunnalla. Mutta katsokaas hänellä ei ollut oikeaa metsästäjän verta, sillä kenessä sitä on hän ei voi luopua metsästyksestä eikä metsässä oleskelemisesta."

Kun Kokko-Kustaa ehti 15 vuoden ikään, kuoli hänen isänsä ja hän asettui vuosirengiksi Kärjenniemen kylään, mutta jo seuraavana vuonna, äitinsäkin tällä välin kuoltua, muutti hän pieneen tölliin Valkiakoskelle ja ryhtyi toden teolla metsästäjän ammattiin. Kymmenen säästettyä riksiä, Hektor ja pyssy olivat ne varat, joilla hän alkoi. Tuomari Blåfjeld, Lotilan kartanon isäntä, osti kaikki, mitä hän ampui, ja antoi joka kerran reippaalle pojalle hyvän ruokalevon, "mutta ei ryyppyä", huomautti Kustaa, "he varmaankin luulivat etten minä sitä osannut ottaa."

17 vuoden ijässä ampui hän ensimmäisen ilveksensä, joka Hektorin ahdistaessa oli kiivennyt vanhaan haapaan. Olipa huvittavaa nähdä ja kuulla Kokko-Kustaata, kun hän, ollen pitkänä metsästysaikanaan tappanut noin 300 ilvestä, vilkkaasti kuvaellen kaikki asianhaarat kertoi tämän ensimmäisen rynnäkkönsä suurempaa metsäneläintä vastaan. Seuraavana talvena liittäytyi hän erääsen talon isäntään, jolla oli jotenkin hyvä koira, sekin samoin kuin Hektor omistajaltansa karannut vainukoira. Kokko huomautti että oikein kelvolliset koirat ehkä vainullansa etsivät metsämiehen, jossa on oikeaa verta. Ja tämän luulonsa perustukseksi kertoi hän, ett'ei yksikään niistä 70 kai 80 koirasta, kuin hänellä oli ollut, koskaan karannut häneltä. Ensi talvena ampui hän näiden molempain koirain avulla 8 ilvestä. Seuraavana syksynä hän ampui 2 sutta; molemmilla kerroilla siten, että Hektorin haukunta lintua houkutteli suden pyssyn kantomatkalle.

Kokko-Kustaan oma keksimä tapa ampua susia koiran avulla ansaitsee erityistä huomiota. Kaikki koirat, kuin hänellä oli, harjoitti hän haukkumaan lintua tai oravaa puusta ja samoin kaikki ovat ajaneet karhua ja ilvestä. Kun hän syystä tai toisesta aavisti suden olevan lähiseudulla, houkutteli hän koiran haukkumaan siten, että kiivaasti käveli puun ympäri ikäänkuin etsien, missä lintu istui, ja tuon tuostakin tähtäili puun latvaan, kiihottaakseen koiraa, joka silloin haukkui innokkaammin. Kun susi sitte lähestyi ottamaan koiraa, seisoi Kokko jonkun pensaan tai suuren kiven tai muun sellaisen, suojaksi sopivan esineen takana ja ampui pedon, sen tultua kantomatkalle. 13 täys'kasvuisesta sudesta, jotka hän on ampunut, on 10 kaatunut tämän metsästystavan mukaan, mutta lukemattomat kerrat sanoi hän yrityksen jääneen onnistumattakin siitä syystä, että varovainen susi näytti aavistaneen petosta eikä tullut kyllin lähelle. Jäljistä on kuitenkin näkynyt pedon lähestyneen, mutta olleen liian viisaan ja kääntyneen takaisin. Haaskalta on Kokko ampunut 3 sutta, ja 3 on hän saanut loukkaasta.

Tietysti puhuttiin paljon hänen koiristansa. Viisaimmaksi, rohkeimmaksi ja kestävimmäksi kaikista ylisteli hän "vanhaa Piskiä", jonka nimeä hän kertomuksissaan aina lausui omituisella, kaipausta ja rakasta muistoa osoittavalla äänenvärähdyksellä. Yhdeksästätoista karhusta, jotka Kokko oli tappanut, oli Piski ollut kahtatoista kaatamassa mukana.

Esimerkiksi tämän koiran viisaudesta kertoi hän seuraavan tapauksen: "Eräänä talvena joulun aikaan tavoittelin näätiä ja ilveksiä Kangasalan ja Orihveden pitäjäin rajametsissä. Hiihtäessäni eräänä päivänä pitkin pienen metsäjärven rantaa kuulin susien ulvovan toisella rannalla. Minä kätkeydyin pensaikkoon niemen nenään ja houkuttelin Piskin haukkumaan. Hän varmaankin ymmärsi vallan hyvin, että siinä puussa, jota kohti minä tähtäilin, ei ollut mitään lintua eikä oravaa, mutta tottelevaisena kuten ainakin alkoi kovasti haukkua, ja kohta näin minä suden tulevan toiselta rannalta juosten jäälle. Piski näki myöskin pedon ja juoksi vähän matkaa sille vastaan. Susi laskeutui jäälle mahalleen odottamaan koiran lähestymistä. Piski juoksi vähän kerrassaan niemeä kohti, jossa minä olin piilossa, ja joka kerran hänen pysähtyessään laskeusi susi mahalleen. Tultuaan siten 60 askeleen päähän minusta lienee susi saanut minusta vainua, sillä yht'äkkiä se kääntyi pakoon. Minä ammuin heti ja ilokseni näin sen pahasti haavoittuvan. Se viuhtoi häntäänsä ja juoksi mutkitellen, takapuoltansa vetäen metsään samaan paikkaan, josta oli tullutkin. Kaulaimesta taluttaen Piskiä seurasin suden verisiä jälkiä etäälle metsään. Hetken hukkasin ajossa siten, että koiran avulla ajoin näädän ylös kuivaneesen honkaan, ja kun sen kallisturkkisen eläimen sain ammutuksi, oli jo pimeä. Päästyäni yksinäiseen metsätorppaan, jossa tuttu linnustaja asui, käskin vaimon, mies kun ei ollut kotona, pyytämään häntä seuraavana päivänä ajamaan haavoitettua sutta ja hiihdin yötä myöten ankarassa pyryilmassa pois metsäseudusta, minun kun täytyi kiiruhtaa Tuomaan markkinoille Hämeenlinnaan, jossa tahdoin myödä viime kuukausien retkillä karttuneet nahat. Vasta keväällä eräs paimen löysi suden; nahka oli silloin kelpaamaton, mutta tapporahat minä sain."

Kokko on ottanut 40 sudenpentua pesästä; suurin määrä samassa pesässä oli 9 kappaletta. Hän sanoi vanhain susien synnyttävän vähemmän poikia kuin nuorten. 10 viikkoa naaras kantaa ja tekee pojat huhtikuun keskivälin ja toukokuun lopun välillä. Naaraan jäljet ovat pitemmät kuin uroksen, jotka viimemainitut näyttävät suurilta koiran jäljiltä. Sutten ollessa suuremmissa joukoissa kiima-ajan alulla tappelevat urokset verisesti ja haavoittuneet silloin usein syödään. Kihlattuaan ja rakennettuaan avioliitot hajoaa joukko parittain etsimään suuremmista metsistä sopivaa majapaikkaa. Useimmat suden pesät oli Kokko löytänyt hetteiden eli syvänteiden vierestä jyrkiltä rinteiltä, joihin oli vaikea päästä. Koiras oleskelee aina pesän seuduilla ja pitää huolta perheen ravinnosta. Muuten epäjalolla sudella on eri sukupuolten suhde paljon vähemmin haihtuvainen kuin hänen sukulaisellaan koiralla.