Kokko kertoi monta juttua sudesta, muiden muassa seuraavankin, joka osoittaa sen eläimen rohkeutta. Koiviston kartanossa Kangasalan pitäjässä makasi kosija sen ajan ja paikkakunnan tavan mukaan yhdessä talon tyttären kanssa, joka edellisenä päivänä oli vanhempien suostumuksella antanut myöntävän vastauksen puhemiehelle. Keskellä yötä heräsivät he kovasta jyräkästä, joka kuului kamarin oven takaa. He avasivat ja huomasivat suden seuranneen pihakoiraa porstuaan. Miehellä oli kyllin malttia heti paiskata ulko-ovi kiinni, niin että peto oli vankina. Hurjasti hyppien seiniä vasten koetti se päästä pakoon, mutta kun tuotiin tulta, kyyristyi se, nähden voimattomuutensa, nurkkaan ja antoi vastustuksetta tappaa itsensä rautakangella. Nuori morsian oli kuitenkin tätä tapausta katsonut huonoksi sovun enteeksi aiotussa avioliitossa, mutta historia ei kerro, kävivätkö ne pahat ennustukset toteen.
Eräästä ihan sattumalta ammutusta sudesta kertoi vanha metsästäjä seuraavaa: "Eräänä kauniina loppiaisaamuna 40-luvulla läksin yhdessä Kärjenniemen Kustaan kanssa hiihtämällä etsimään ilvestä, joka oli näyttäytynyt kylän metsissä; Piski, Sälli, Ranski ja Hektor olivat mukana. Päästyämme Annunkin harjun juurelle, näimme kolmen suden jäljet. 4 koiraa, jotka olivat niin monta kertaa koettaneet toistensa rohkeutta, läksivät haukkua pauhaten jälkiä myöten ja me kiiruhdimme jäljestä, kiivaasti huutaen koiria takaisin. Kohta kuului haukunnasta, että ne olivat tappelussa sutten kanssa, ja joudutimme vauhtia minkä jaksoimme; muutaman minuutin kuluttua olimmekin jo kantomatkan päässä. Minä en ampunut, kun pelkäsin osuvani koiriin, mutta Kustaa ampui haulilatinkin lähimpään suteen, jolla oli kidassaan Sälli poikittain vyötäisistä. Susi vaipui istumaan, mutta päästi koiran vasta sitte, kuin minä ammuin luodin siltä läpi kaulan. Molemmat toiset sudet olivat heti ensimmäisen laukauksen jälkeen lähteneet pakoon viereisen suon poikki. Jättäen Kustaan hoitelemaan pahasti haavoittunutta Sälliä riensin minä toisten koirain jälkeen, jotka täyttä vauhtia ajoivat petoja. Minulla ei ollut aikaa ladata, vaan hiihdin eteenpäin, huutaen koiria, ja kohta ne ilokseni kaikki kolme palasivat ihan terveinä. Saapuessani takaisin ammutun suden luo seisoi Kustaa katsellen petoa, joka yhä vielä eli ja vierittelihe verisellä hangella, ilkeästi röhisten verisestä kidastaan. Se oli vanha uros, suurin kaikista kuin olen milloinkaan nähnyt. Vasta monen viikon kuluttua oli Sälli jälleen terve ja kykenevä uusiin taisteluihin."
Sääksmäellä ja varsinkin Kalvolassa on aina ollut susia suuret joukot; kylminä talvina 16 ja enempikin joukossaan. Kolmattakymmentä koiraa ovat pedot vieneet Kokolta ja niistä 5 ilvestä pyytäessä talvella. Viime vuosikymmeninä ovat kuitenkin sudet paljon vähenneet niistäkin seuduista. Vahinko, jota he muinoin tekivät, oli hirveä. Kokko kertoi kerran 18 vuoden ijässä, astuessaan eräänä pyhänä äitinsä kanssa kirkkoon, nähneensä liikuttavan näyn. Annilan kylään oli äsken tuotu monta kymmentä lammasta, jotka susi-joukko oli repinyt; moni lammas-raukka oli vielä hengissä, vaikka kaulassa ammottavat haavat taikka koko maha auki revittynä. 2 lammasta oli uinut monta sataa syltää kalliosaarelle keskelle lahtea ja siten pelastunut. Hän huomautti yleensä luultavan, että lampaat eivät osaa uida, mutta tämä tapaus, jonka hän itse oli nähnyt, kumosi sen luulon. Hän on nähnyt myöskin sikojen uivan.
* * * * *
Ilveksestä ja sen monesta ajosta oli Kokolla paljo kertomista. Nuorempana hän uskoi, kuten kansa yleensäkin, olevan useampia ilveslajeja, mutta omista havannoistaan hän piankin huomasi niiden kaikkein olevan ihan samaa lajia, vaikka värin vivahdukset ovatkin hyvin monenlaiset. Häntä oikein nauratti, että muutamissa kunnissa on vieläkin eri tapporahat susi-ilveksestä, kissa-ilveksestä ja kettu-ilveksestä.
Ilves on hyvin arka eläin: kuitenkin kertoi Kokko sen kerran ihmisten näkyvissä niityllä hyökänneen imevän varsan kimppuun. Kerran otti ilves aidatusta haasta Kokon tuvan vierestä pässin ja kantoi sen pari virstaa suolle sekä hautasi sammaliin. Se tapahtui myöhään syksyllä vaan vielä ollessa paljaana. Lumen tultua veivät ilveksen jäljet Kokon kätköpaikkaan, ja silloin hän sarvista tunsi pässin omaksensa.
Samoin kuin karhu, kulkee ilves harvoin viljeltyjen seutujen kautta tai aukeita tasankoja pitkin metsästä toiseen; kuitenkin kertoi Kokko monta poikkeusta. Kerran hän seurasi ilveksen jälkiä Sääksmäen suuren seljän poikki. Ilves ajaa niinkuin susikin saalistaan jälkiä myöten ja ryntää päälle takaapäin sekä repii, kuten Kokko sanoi, tavallisesti nivuset. Hän uskoi ilveksellä olevan vähemmin kehittyneen hajuaistimen kuin sudella, ilves metsästää enemmin näkönsä johdolla, jota vastoin susi pitkän matkan päästä vainuaa saalista. Joskus on hän huomannut ilveksen hyökänneen täys'kasvuisen lehmän kimppuun, vaikka ei saaneen sitä heti tapetuksi, mutta oli lehmä kuitenkin sitte kuollut haavoistansa, kun ilves oli repinyt mahaa ja utaret. Kokko oli montaa kertaa jäljistä nähnyt suden ajaneen ilvestä ja toisen kerran huomannut, että ilves oli syönyt toisen ilveksen. Hänen isänsä oli kertonut kuulleensa kerran metsästä hirveätä karhun mörinää, vaan kun hän sitte muiden talonpoikain kanssa läksi asevoimana etsimään karhua, löysivät he ainoastaan jäännöksiä hänestä sekä suuren susijoukon jäljet, Eero Heinäkangas kertoo monta sellaista tapausta ja kuuluisa karhunpyytäjä Lloyd mainitsee myöskin yhden sellaisen.
Kuvaavana esimerkkinä, miten vaikea on löytää ilveksen poikia pesästä, mainitsi Kokko, ettei hänenkään ollut koskaan onnistunut niitä löytää; kuitenkin oli hän toiselta metsästäjältä August Sallilalta kuullut, että hän oli tavannut ilveksen ja kaksi aivan pientä poikasta tiheän tuulen kaataman risukon alta, metsäpalon hävittämältä paikalta tiheiköstä. Tarkalla huomiolla ja pitkällisellä tottumuksella on Kokko oppinut erottamaan urosilveksen jäljet naaraksen jäljistä, siitä, että naaraksen kaksi keskimmäistä kynttä takajaloissa ulottuvat pitemmälle kuin uroksen.
Kaksikymmentä ilvestä on hän saanut ansoilla. Hänen käyttämänsä pyyntitapa oli seuraava: Metsästä, jossa ilveksiä on, etsitään tiheimmät vesakot soiden vieriltä ja siihen tehdään loukas jollekin kapealle elukkain tai petojen polulle. Loukkaan pohjaksi pannaan puu pitkälleen maahan, ja sen kohdalle sovitetaan 14 jalkaa pitkä loukashirsi, johon päälle poikittain kiinnitetään halaistuja hirrenpäitä ja painoksi asetetaan vielä suuria kiviä. Loukashirsi on siltä kohdalta, josta ilves kulkee alitse, 3 jalkaa korkealla maasta, ja kun peto rinnallaan tai etukäpälillään koskee viritysnauhaan, vetää se pois loukashirttä kannattavan virityskepin, jolloin hirsi putoaa ja musertaa pedon. Kolme kertaa on Kokko saanut suden sellaisesta loukkaasta. Lämpimällä ilmalla kävi hän kerran viikossa katsomassa loukkaitansa, mutta pysyväisillä pakkasilla ainoastaan joka toinen viikko. Mitään syöttiä hän ei käyttänyt näissä pyydyksissään.
Noin 280 ilvestä on Kokko tuonut metsästä hyväin koiriensa avulla. Puolet niistä oli ajettu ylös puuhun ja muihin olivat koirat hyökänneet maassa käsiksi. Näistä oli "ehkä 60" ollut niin kovassa tappelussa koirain kanssa, että Kokko ei uskaltanut ampua koiriin osumisen pelosta, silloin hän puukollansa pisti pedon kuoliaaksi. Monesti olivat koirat tappaneet ilveksen ennenkuin Kokko ehti taistelukentälle.