Nuori tyttö oli puettu aivan samalla tavalla kuin edelliselläkin kerralla, ja hän tervehti Jackia kumartamalla melkein maahan saakka — aivan kuten hän teki ensi käynnilläänkin. Jack riensi hänen luokseen, tarttui hänen käsiinsä ja nosti hänet ylös tuosta nöyryyttävästä asennosta.
"Olette jälleen saapunut luokseni, ja minä olen sen johdosta hyvin iloinen", virkkoi hän tytölle lempeästi.
"Nakoda sanoi, ette te tahtoo tavata minua. Siksi tulin."
Hänen käytöksessään ei ollut jälkeäkään aikaisemmasta teeskentelystä.
"Aivan totta, minä olen lähettänyt nakodan hakemaan teitä. Te ette luullakseni olisi tahtonut kohdata minua."
Tyttö kohautti olkapäitään.
"Te ei tahdo mennä naimisiin minun kanssa. Te lähettää minut pois. Mitä minä tekee?"
"Voimmehan tulla hyviksi ystäviksi, vaikk'emme menekään naimisiin, eikö niin?"
"Ystäviksi! Minä ei tahdo ystävää", virkkoi hän kylmästi.
"Mutta minä tahtoisin pitää teitä ystävänäni, joskin luulen, ettei se käy päinsä. Ido" — hän hiukan epäili sanoa sitä — "Ido on ilmoittanut teidän pian menevän naimisiin."