He alkoivat aviollisen elämänsä sangen ihanalla ja luonnonkauniilla seudulla. Rakennus, joka sinänsä oli täydellinen taideteos, sijaitsi kummulla, jonka molemmanpuoleiset laaksoon viertävät rinteet uhkuivat vihertävää kasvullisuutta. Kauempana taivaanrannalla siinti moniharjainen vuoristo, jonka huippuja loistava auringon valo purpuroitsi.
Läheisyydessä virtasi hiljaa pienoinen puro, joka moninaisessa väriloisteessaan muistutti sateenkaarta, ja jonka pinnalla Jumalan luonnon kauniit maisemat väreilevinä toistuivat. Mitkään laineet eivät sen kirkkautta häirinneet, eivätkä kosket panneet sen vettä poreilemaan, eivät sielläkään kaukana, missä se laski Tokionlahden hyväilevien aaltojen helmaan.
Heidän korkealla sijaitsevasta kodistaan oli myöskin hurmaavan kaunis näköala yli koko kauniin Tokion, jonka valot aavemaisina leiskuivat, ja jonka kiemurtelevat kadut ja kujat ikäänkuin muodostivat suuren labyrintin. Ja koko ympäristö kukkuloineen, laaksoineen, niittyineen ja metsineen todisti tämän onnellisen seudun suurenmoista luonnon ihanuutta.
Kirsikka- ja luumupuiden oksat, jotka olivat täynnä punaisia ja valkoisia kukkia, keinuivat hiljaa leppoisassa, leudossa toukokuun tuulessa, joka vastuksitta sai kulettaa niiden hurmaavaa tuoksua, minkä levenemistä talvi niin mustasukkaisesti oli tähän saakka estellyt, vaan mikä nyt kirkkaassa ja raikkaassa ilmassa levitti ympärilleen kevään ja uudestasyntymisen tunnetta. Jos missään niin sellaisessa keskuksessa syntyy rakkaus kuumista, värähtelevistä aatoksista, jotka kylmän järjen ja vakavien huolien varoituksista huolimatta täyttävät ihmissielun sellaisella tunteiden laineikolla, jota vastaan eivät väkevimmätkään voimat mitään mahda.
Jack Bigelow tunsi itsensä samalla hämmentyneeksi ja juopuneeksi. Tyttöä kohtaan oli hän kuitenkin hyvä ja hellä, ja useita päiviä häiden jälkeen näytti tämäkin onnelliselta ja tyytyväiseltä. Mutta sitten hän äkkiä katosi, eikä Jack nähnyt häntä kokonaiseen viikkoon.
Jack kaipasi häntä sanomattomasti. Hän odotti häntä maltittomasti ja tytön katoaminen sai hänet äärimmäisen rauhattomaksi. Lyhyen yhdessäolonsa aikana oli hän ehtinyt suuresti kiintyä tuohon leikkivään, hurmaavaan olentoon.
Viikon lopulla saapui hän jälleen takaisin ja ryhtyi toimittamaan taloustehtäviään, ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän ei maininnut sanallakaan, missä hän oli ollut, eikä Jack myöskään tahtonut pakottaa häntä puhumaan.
Sen sijaan, että hän vähitellen olisi lähemmin tullut tuntemaan hänet, lisääntyi hänen hämmennyksensä lisääntymistään, sillä hän ei laisinkaan oppinut häntä ymmärtämään. Toisella hetkellä oli Yuki rakastava, teeskentelemätön ja luottavainen, toisella taas kummallinen ja arvoituksellinen. Milloin hän nauroi, lauloi ja tanssi iloisena ja suruttomana kuin pieni lapsi, milloin taas Jack oli varma siitä, että hän oli itkenyt, vaikka Yuki sen itsepintaisesti kielsi.
Eräänä päivänä kysyi Jack häneltä, miltä hänestä tuntuisi pukeutua amerikalaiseen pukuun. Tyttö jäljitteli häntä. Hän jäljitteli kaikkea ja kaikkia, lintujen viserryksestä aina palvelijaan ja palvelijattareen saakka.
"Tällaiselta minä näyttäisin", sanoi hän, ja kietaisi omeshinsa [omeshi = kimono] hullunkurisen muotoiseksi ja painoi päähänsä Jackin suuren kesähatun. Sen jälkeen hän nauroi sydämellisesti ja kietoi käsivartensa hänen kaulaansa.