Oppilaat katsahtivat syrjäsilmin toisiinsa; vaan kun amerikalainen kääntyi vilkastuneena heihin, olivat japanilaisten kasvojenpiirteet yhtä ilmeettömät kuin heidän ikivanhojen esi-isiensä olivat olleet.
»Näyttääpä siltä», sanoi hän ajatuksissaan, »kuin olisi joku leikannut sanoja puuhun ja kuin olisi jälkeenpäin tahdottu raappia sanat näkymättömiin. Vielä ovat näkyvissä nämä: 'Tässä — Thomas Mor — 18 —'. Kas, sehän on aivan äsken tapahtunut — kymmenen vuoden kuluessa!»
Hän käännähtihe vilkkaasti. Seuralaistensa kasvoissa oli jotakin, mikä herätti hänessä yhä enemmän uteliaisuutta ja mielenkiintoa. Vaan ennenkuin hän ehti mitään kysyä, puhui Nunuki:
»Teidän pitää saada tietää koko totuus, herra opettaja. Eräs
Guai-koku-jin — vieraan maan mies — on asunut Kukuissa ennen Teitä.»
»Äskettäinkö?» kysäisi Tojin-san nopeasti.
»Seitsemän vuotta sitten», vastasi poika lyhyesti.
Tojin-san hengähti syvään. Hänen silmänsä välkähtivät. Mielihyvän ilme kasvoilla hän kysyi:
»Siitäkö johtuukin teidän auttavan hyvä englanninkielen-taitonne?»
»Ei, opettaja. Useat meistä ovat opiskelleet Yokohamassa. Useimmilla se on ainoastaan kirjaoppia. Ylhäisen Lord Perryn maahantulon jälkeen ovat kaikki ajattelevat uusjapanilaiset pitäneet kunnia-asiana englanninkielen ja uusien tieteiden oppimista.»
Higo nyökäytti tähän hyväksyvästi, Nunuki jatkoi vielä: