»Käännä nuo äsken lausutut sanat, ole hyvä!»
»Hän lausuu, ylhäisyytenne, että Echizenin ruhtinas on viivyttelemättä kutsuttu Tokioon. Jos uutta lakia todellakin aijotaan noudattaa, niin ei häntä tarvitse enää odottaa takaisin.»
Kylmäverinen ja kaukonäköinen Tojin-san säpsähti kuultuaan tämän uutisen, joka, jos se vain oli totta, pani ajattelemaan sitä mahdollisuutta, että hän nyt oli äkkiä joutunut tuuliajolle, itse suojelemaan itseään Jo-i'n uhkaavaa vihamielisyyttä vastaan, jonka johdosta itse ruhtinaskin oli ryhtynyt niin tarmokkaisiin toimenpiteisiin muukalaisen turvaamiseksi. Tätä kaikilta mahdollisilta puolilta punnitessaan kajahti puutarhan toiselta puolen uusi, — nuorukaisen selvä ja eheä ääni, jossa oli uskollisuuden ja rakkauden vakuuttava sointu:
»Rakas sensei, me, oppilaasi, tarjoudumme palvelukseen henkivartijaisi sijalle.»
»Mitä tietävät lapset miekan kunniasta?» murisi se samurai, joka äskenkin oli puhunut. »Kuinkahan suuri mahtaa olla tämän ulkolaisen perkeleen uusi apujoukko?» kysyi hän ivallisesti, äänessään verinen sävy.
Näitä sanoja seurannut pilkallinen naurunräjähdys vaikeni äkkiä, sillä ylioppilas Higo syöksähti äkkiä koko joukon eteen.
»Minä, Higo, poissaolevan ruhtinaanne sukulainen, otan osalleni edesvastuun. Meitä on yhdeksänsataa ylioppilasta, jotka kaikki ovat samuraita, sekä tuhannen samurain poikaa. Kaikki nämä ovat uskollisia opettajallemme. He ovat hänen turvanaan ja taistelevat hänen puolestaan, jos tarvitaan.»
Sama ärhentelevä ääni kuin ennenkin vastasi:
»Kukapa on aikonut tehdä pahaa senseille? Eihän hänestä ole kysymystäkään. Olemme saapuneet tänne Atago Yaman kettu-naisen vuoksi, joka vahingoittaa omaisuuttamme, noituu tauteja, köyhyyttä ja kaikellaisia onnettomuuksia esivanhemmillemme ja lapsillemme ja jonka tuomion Fukui on jo langettanut. Te, korkeaopiston nuoret herrat, olette hänen vanginneet aivan kuin minkä metsien naaraspedon tahansa. Sallikaa vanhempain, kokeneempain käsien päättää teidän arvossapidetty työnne. Täällä on joukossamme miehiä, jotka tekivät samallaisen palveluksen vuorivelhon kirotuille vanhemmille ja joiden kämmeniä syyhyttää saada sekoittaa hänen ja hänen vanhempiensa veri. Tojin-san luovuttakoon vuorten velhottaren meille, niin olemme täysin tyytyväisiä.»
»Niin ei voi tapahtua», huudahti nuori Junzo uljaasti. »Olen itse koskenut tuohon avuttomaan raukkaan ja sanon taivaiden jumalien nimessä» että hän on ihminen kuten mekin!»