Pagoda oli seitsenkerroksinen, ja sen ränstyneissä kerroskatoksissa heilahtelivat vieläkin vanhat tuulikellot.
Kyyhkysparvi lenteli katoilla ja räystäillä sekä syöksyi suurena, lainehtivana pilvenä heitä vastaan. Tama juoksi niitä kohti, ojenteli käsivarsiaan, huuteli ja sirkutteli. Vaatteittensa syvistä poimuista hän kaivoi pari kolme kourallista riisiä, joita hän oli säästänyt, ja ripotteli niitä ympärilleen maahan. Kyyhkyset nokkivat hänen käsiänsä, tuomisia etsien, lepattelivat olkapäillä ja pään päällä ilmassa. Äkkiä hän toruen ajoi ne tiehensä, huiskutteli liepeitään ja viittoi lentämään takaisin.
Hän veti Tojin-sanin mukaansa temppeliin, työnsi varovaisin käsin auki ruostuneet ovet.
Huoneitten sisäpuolinen majesteetillisuus teki hiukan kaamean vaikutuksen. Kaikki muut kalleudet ja aarteet olivat ryöstetyt paitsi kivistä jumalankuvat, jotka tutkimattomin ilmein seisoivat jalustoillaan.
Alttari oli verhoton; ei liekehtiviä valoja eikä häilyviä tulisoihtuja ollut palamassa jumalien kunniaksi; sandalipuiden väkevä haju sekä mäntyjen ja umegagupuiden sekatuntuinen sulotuoksu täytti ilman.
Pääalttarin äärellä tuijotti tietämättömän vanha, hyvä Bunzura uneliaiden silmäluomien alta, luonnottomassa asennossa, lanteisiinsa nojaten. Hänen edessään oli riuku, johon ennen maailmassa sidottiin tuhansittain paperille kirjoitettuja rukouksia. Nyt oli riuku paljas, kuin pitkä, surullinen iva jumalan kasvojen edessä.
Tama liikkui hiljaa kuvan lähettyvillä, kosketti kädellä sen polviin sekä hyväili lempeästi ja rakastavasti. Näki selvästi, ettei hän kammonnut jumaliansa. Hän oli syntynyt niiden keskessä ja tunsi olevansa samaa äänetöntä perhettä, joka hänen mukanaan oli vuoristossa maanpaossa ja hyljättynä.
Hän asetti poskensakin erästä omituisen ja vakavan näköistä kuvaa vasten, jonka vieressä seisoi kolme pienempää jumalaa. Tojin-sanin huomio kääntyi tähän ryhmään. Se löytyi kaikissa buddhalaisissa temppeleissä. Siinä oli Ema, helvetin hallitsija, kolmen kiduttaja-apulaisensa seurassa, joista yksi kantoi miekkaa, toisella oli kynä ja kolmannella papinsauva.
Tervehdittyään kaikkia jumalia lankesi Tama äkkiä nöyrästi polvilleen ja kumartui syvään. Hän oli pienessä komerossa, jossa ei näkynyt ainoatakaan jumalankuvaa.
Tojin-san seisoi lähellä ihmetellen, miksi tyttö oli valinnut juuri sen kulmakkeen hartauspaikakseen, ja huomasi seinällä jonkinlaisen painetun kuvatöherryksen. Se oli haalistunut väripainoskuva, nähtävästi monta vuotta vanha, kuva melkein näkymättömiin kulunut, kulmat tulen turmelemat.