»Nii—in — minä tässä olen — To—o—jin-san!»
Hän ojensi kätensä niin selittämättömän suloisesti, juuri kuin sokeanakin ollessaan, ja väräjävä onnenhymy ilmestyi hänen huulilleen.
»Niin arvoisan märässä pimeydessä — tuon pitkän matkan — olen tullut takaisin luoksesi, rakas Tojin-san!»
Tojin-sanin ääni vapisi niin, ettei hän sitä omakseen tuntenut.
»Osasit tienkin —»
»Nämä silmäni ummessa», vastasi Tama, »osaisin sinun luoksesi — koko maailman toiselta laidalta — mikään ei estäisi, Tojin-san!»
»Miksi tulit?» kysyi hän juopuneen kiihkoisalla, soinnuttomalla äänellä.
Tama ojensi käsivartensa liikuttavan rukoilevasti.
»Ota minut taas syliisi! Koske minuun huulillasi! Kerron sinulle — sitten!»
Tojin-sanin vastustuskyky hävisi, eikä hän enää tahtonutkaan hillitä itseään. Tama veti hänet niin pyytävästi ja viehättävästi puoleensa. Hän sulki tytön intohimoiseen syleilyyn.