"Se minua ilahduttaa. Mutta kuka saattoi hänet siihen? Sinä, luullakseni".
"Yhä vieläkö sinä kiellät minulta apuasi?"
"Tietysti minä kiellän. En tahdo olla missään tekemisissä sen kanssa. En minä välitä siitä, vaikka jokin häpeä sinua kohtaisikin. Sinä sen hyvin ansaitsisit. En surkeilisi, vaikka sinua häväistäisiin, vaikkapa aivan julkisestikin. Kuinka sinä voit pyytää juuri minua sekaantumaan tähän inhottavaan juttuun? Luulin sinun paremmin tuntevan ihmisten luonteita. Ystäväsi lordi Henry Wotton ei liene opettanut sinulle paljon psykologiaa, mitä muuta hän lie opettanutkaan. Ei mikään voi pakoittaa minua auttamaan sinua hituisenkaan vertaa. Olet kääntynyt väärän miehen puoleen. Mene jonkun ystäväsi luo. Älä tule minun luokseni."
"Alan, se oli murha. Minä tapoin hänet. Sinä et tiedä, kuinka minä olen saanut kärsiä hänen kauttansa. Olkoon minun elämäni millainen hyvänsä, varmaa vain on että hän on siihen vaikuttanut paljoa enemmän kuin Harry parka. Se ei ollut hänen tarkoituksensa, mutta tulos oli sittenkin sama."
"Murha! Hyvä Jumala, siihenkö sinä olet tullut? En minä anna sinua ilmi. Se ei kuulu minulle. Ja joka tapauksessa sinä joudut kiinni, vaikka minä en siihen sekaannukkaan. Jokainen, joka tekee rikoksen, tekee myös jonkun tyhmyyden. Mutta minä en tahdo tietää siitä mitään."
"Sinun täytyy. Kuules, odotahan hiukan; kuuntele minua. Kuuntele vain Alan. En minä pyydä sinulta muuta kuin että suorittaisit tieteellisen kokeen. Sinä käyt sairaaloissa ja ruumishuoneissa, ja ne kauheudet, joita siellä teet, eivät häiritse sinun rauhaasi. Jos näkisit tuon miehen jossakin inhottavassa leikkaussalissa tai haisevassa laboratorissa lyijypintaisella pöydällä, johon punaiset viemärit olisivat uurretut veren juoksua varten, niin sinä näkisit hänessä vain erinomaisen koe-esineen. Ei hiuskarvakaan kohoaisi päässäsi. Et tulisi ajatelleeksikaan että tekisit jotakin väärää. Päinvastoin sinä luultavasti arvelisit tekeväsi hyötyä ihmiskunnalle, kartuttavasi omia tietojasi, edistäväsi tiedettä tai muuta sen kaltaista. Sitä, mitä minä pyydän sinua tekemään, olet tehnyt useasti ennen. Tosiaankin ruumiin tuhoaminen on varmaan paljoa vähemmän julmaa kuin se työ, jota olet tottunut tekemään. Ja huomaa, tuo ruumis on ainoana todisteena minua vastaan. Jos se löydetään, niin olen hukassa; ja se löydetään varmaan, jollet sinä auta minua."
"Minulla ei ole vähintäkään halua auttaa sinua. Sen sinä unohdat. Koko juttu ei liikuta minua vähääkään. Minulla ei ole sen kanssa mitään tekemistä."
"Alan, minä rukoilen sinua. Ajattele missä tilassa minä olen. Juuri ennen sinun tuloasi olin melkein tajuton tuskasta. Ehkäpä sinäkin jonakuna päivänä saat kokea sitä tunnetta. Ei! älä ajattele sitä. Ota asia vain tieteelliseltä kannalta. Sinä et kysy, mistä ne ruumiit ovat kotoisin, joilla sinä kokeilet. Älä kysy nytkään. Olen sanonut sinulle jo liian paljon. Mutta minä pyydän sinua sitä tekemään. Olimmehan me kerran ystäviä, Alan."
"Älä puhu niistä ajoista, Dorian. Ne ovat kuolleet."
"Joskus on vaikea päästä kuolleista erilleen. Mies yläkerrassa ei lähde pois. Hän istuu pöydän ääressä pää kumarassa ja kädet ojossa. Alan! Alan! Jos sinä et auta minua, niin minä olen hukassa. He hirttävät minut, Alan! Etkö sinä ymmärrä? He hirttävät minut siitä, mitä olen tehnyt."