"Ei maksa vaivaa pidentää tätä keskustelua. Minä kieltäydyn jyrkästi kaikesta. Sinä pyydät minulta mielettömyyksiä."
"Sinä siis kiellät?"
"Kiellän."
"Minä rukoilen sinua, Alan."
"Se on turhaa."
Dorian Grayn silmiin kohosi jälleen sama säälivä ilme. Sitten hän ojensi kätensä, otti paperiliuskan ja kirjoitti siihen jotakin. Hän luki sen kahdesti, taittoi sen huolellisesti kokoon ja työnsi sen pöydän toiselle puolelle. Kun hän oli sen tehnyt, niin hän nousi ja astui ikkunan luo.
Campbell katsoi ihmeissään häneen, otti sitten paperin käteensä ja avasi sen. Lukiessaan sitä hänen kasvonsa muuttuivat kalman kalpeiksi, ja hän vaipui tuolinnojaa vasten. Hirveä pahoinvointi valtasi hänet. Hänestä tuntui ikäänkuin hänen sydämensä olisi tykyttänyt kuoliaaksi tyhjässä ontelossa.
Hetken aikaa vallitsi kuolonhiljaisuus, sitten Dorian kääntyi, astui
Campbellin taakse ja laski kätensä hänen olkapäälleen.
"Olen hyvin pahoillani sinun puolestasi, Alan", hän mutisi, "mutta minulla ei ole valitsemisen varaa. Olen jo kirjoittanut kirjeen valmiiksi. Kas tässä se on. Sinä näet osoitteen. Jollet auta minua, niin minun on pakko se lähettää. Sinä tiedät mitä siitä seuraa. Mutta autathan sinä minua. Nyt sinun on enää mahdoton kieltää. Minä koetin säästää sinua. Jos olet oikeudenmukainen, niin sinun täytyy se tunnustaa. Sinä olet ollut taipumaton ja kova ja olet loukannut minua. Sinä olet kohdellut minua niinkuin ei kukaan muu ole uskaltanut minua kohdella — ei ainakaan kukaan elossa oleva. Minä olen sietänyt kaikkea. Nyt minun vuoroni on sanella ehtoja."
Campbell kätki kasvot käsiinsä ja hänen ruumiinsa värähteli.