Kun eteisen ovi sulkeutui, niin Campbell nousi hermostuneesti tuoliltaan ja astui uunin luo. Hän vapisi aivan kuin vilutautinen. Lähes kahteenkymmeneen minuuttiin ei kumpainenkaan puhunut. Kärpänen surisi kovalla äänellä huoneessa ja kellon tikutus kuulosti vasaran iskulta.
Kun kello löi yksi, niin Campbell käännähti ympäri, ja katsoessaan Dorian Grayhin hän näki hänen silmänsä kyynelissä. Noiden surumielisten kasvojen puhtaus ja jalous raivostutti häntä. "Sinä olet roisto, halpamainen roisto!" hän mutisi.
"Hiljaa, Alan, sinä olet pelastanut minun elämäni," sanoi Dorian.
"Sinun elämäsi? Hyvä Jumala! Millainen elämä se on! Sinä olet kulkenut turmeluksesta turmelukseen, ja nyt sinä olet tekemällä murhan kohonnut korkeimpaan huippuun saakka. Suorittaessani sen työn, joka minulla on edessä ja johon sinä minut pakoitat, en ajattele sinun elämääsi."
"Ah, Alan," mutisi Dorian huokaisten, "jospa sinä tuntisit minua kohtaan edes tuhannennen osan sitä sääliä jota minä tunnen sinua kohtaan." Hän kääntyi puhuessaan pois ja katseli ulos puutarhaan. Campbell ei vastannut mitään.
Noin kymmenen minuutin jälkeen kuului kolkutusta ovelta ja palvelija astui sisään tuoden muassaan suuren mahonkisen laatikon kemiallisine aineineen, suuren teräs- ja platinalankakäärön sekä kaksi omituisen muotoista rautapuristinta.
"Jätänkö nämät tänne, herra?" hän kysyi Campbellilta.
"Jättäkää vaan," sanoi Dorian. "Ja pelkäänpä että minulla on vielä toinenkin asia, Francis, jota teidän tulisi toimittaa. Mikä sen miehen nimi Richmondissa on, joka hankkii meille orkidejoja Selbyhyn?"
"Harden, herra."
"Niin — Harden. Lähtekää heti Richmondiin, koettakaa tavata itse Hardenia ja pyytäkää että hän toimittaa kahta vertaa enemmän orkidejoja kuin mitä minä tilasin ja niin vähän valkoisia kuin suinkin. Tosiaankin, en huoli valkoisista lainkaan. Ilma on kaunis, Francis, ja Richmond on varsin soma paikka, muuten en teitä vaivaisikaan sinne saakka."