"Älkää nyt istuko liian kauan politiikkanne ja juorujenne ääressä", huudahti lady Narborough ovelta. "Jos te sen teette, niin me alamme varmaan riidellä yläkerrassa."
Herrat nauroivat, ja mr. Chapman nousi juhlallisesti ylös pöydän alapäästä ja läksi yläpäähän. Dorian Gray muutti paikkaansa ja meni istumaan lordi Henryn viereen. Mr. Chapman alkoi puhua kovalla äänellä alahuoneen olosuhteista. Hän oli raivoissaan vastustajilleen. Sana doktrinäärinen — kauhuaherättävä sana kaikille englantilaisille — kohosi silloin-tällöin esiin keskellä hänen puheenpaukettansa. Hän käytti mielellään alkusointuja puheensa koristuksena. Hän nosti "Union Jack" lipun aina ajatuksen korkeimmalle harjalle saakka. Hän todisti että rodun perinnöllinen typeryys — hän nimitti sitä hyväntahtoisesti "englantilaiseksi terveeksi järjeksi" — oli seuraelämän paras tuki.
Hymyily karehti lordi Henryn huulilla, ja hän kääntyi katsoen Dorianiin.
"Voitko paremmin, hyvä ystävä?" hän kysyi. "Sinä et näyttänyt olevan hyvissä voimissa päivällisten aikana."
"Voin aivan hyvin, Harry. Olen vain väsynyt. Siinä kaikki."
"Sinä olit ihastuttava eilen illalla. Pikku herttuatar oli aivan hurmautunut sinuun. Hän sanoi käyvänsä Selbyssä."
"Hän on luvannut tulla sinne kahdentenakymmenentenä päivänä."
"Tuleeko Monmouth myös sinne?"
"Tulee, Harry."
"Hän ikävystyttää minua hirveästi, melkein yhtä paljon kuin herttuatartakin. Herttuatar on hyvin viisas, liian viisas ollakseen nainen. Häneltä puuttuu heikkouden sanomatonta suloutta. Savijalat, ne, ne tekevät kuvapatsaan kullan arvokkaaksi. Hänen jalkansa ovat erinomaisen kauniit, mutta ne eivät ole savesta. Valkoista porsliinia, jos niin tahdot. Ne ovat käyneet tulen läpi; ja mitä tuli ei polta, sen se karaisee. Hänellä on kokemusta."