"Te turmelitte Sibyl Vanen elämän", kuului vastaus. "Sibyl Vane oli sisareni. Hän surmasi itsensä. Sen tiedän. Hänen kuolemansa on teidän omallatunnollanne. Minä vannoin tappavani teidät. Vuosikausia olen teitä etsinyt. Minulla ei ollut minkäänlaista johdatusta eikä jälkeä. Ne molemmat, jotka olisivat voineet antaa teistä tunnusmerkkejä, olivat kuolleet. Minä en tiennyt teistä mitään muuta kuin sen lempinimen, jolla sisareni teitä nimitti. Sattumalta kuulin sen tänä iltana. Tehkää tiliä Jumalanne kanssa, sillä tänä iltana te kuolette."
Dorian Gray oli aivan jähmettynyt pelosta. "Minä en koskaan ole tuntenut häntä", hän änkytti. "En koskaan ole kuullutkaan hänestä. Te olette hullu."
"Parempi että tunnustaisitte syntinne, sillä niin totta kuin minä olen James Vane, teidän täytyy kuolla." Seurasi kauhea hetki. Dorian ei tiennyt mitä tehdä. "Alas polvillenne!" ärjyi mies. "Te saatte minuutin valmistusaikaa — ei sen enempää. Tänä iltana lähden Indiaan ja sitä ennen minun täytyy täyttää tehtäväni. Yksi minuutti. Se riittää."
Dorianin kädet vaipuivat alas. Hervottomana kauhusta hän ei tiennyt mitä tehdä. Äkkiä hurja toivo välkähti hänen aivoissansa. "Seis!" hän huudahti. "Pitkäkö aika on kulunut sisarenne kuolemasta? Pian, vastatkaa!"
"Kahdeksantoista vuotta", vastasi mies. "Miksi sitä kysytte? Mitä vuodet merkitsevät?"
"Kahdeksantoista vuotta", naureskeli Dorian Gray riemukkaalla äänen sävyllä. "Kahdeksantoista vuotta! Viekää minut lyhdyn valoon ja katsokaa minun kasvojani!"
James Vane epäröi hetken ymmärtämättä toisen tarkoitusta. Sitten hän tarttui Dorian Grayhin ja laahasi hänet ulos holvikäytävästä.
Hämärä, lekotteleva valo oli kyllin vahva osoittamaan James Vanelle kauheaa erehdystään, joksi hän sitä luuli, sillä miehellä, jota hän oli yrittänyt tappaa oli nuorekkaan kukoistavat ja tahrattoman puhtaat kasvot. Hän näytti olevan hiukan yli kahdenkymmenen vanha, melkein yhtä vanha kuin hänen sisarensa oli ollut heidän erotessansa monta vuotta sitten. Aivan varmaan tämä mies ei ollut tuhonnut hänen elämäänsä.
James Vane päästi kätensä irti ja hoiperteli taaksepäin. "Hyvä Jumala!
Hyvä Jumala!" hän huudahti, "ja minä kun olin murhata teidät!"
Dorian Gray veti syvältä henkeään. "Te olitte vähällä tehdä itsenne syypääksi hirveään rikokseen", sanoi hän katsoen ankarasti mieheen. "Olkoon tämä teille varoituksena, ettette ota enää kostoa omiin käsiinne."