"Minun täytyy säilyttää tilaisuus peräytymiseenkin."
"Parthialaiseen tapaanko?"
"He löysivät erämaassa turvapaikan. Sitä minä en voisi tehdä."
"Naiset eivät aina saa vapaasti valita", lordi Henry vastasi, mutta tuskin hän oli sen lauseen lopettanut, kun kasvihuoneen perältä kuului tukahdettua valitusta ja kumeaa ääntä, ikäänkuin joku olisi kaatunut. Kaikki kavahtivat pystyyn. Herttuatar seisoi liikkumattomana kauhusta. Ja tuskan ilme kasvoissaan lordi Henry hyökkäsi huojuvien palmujen lomitse ja löysi Dorian Grayn makaamasta kivilattialla tajuttomana kuin kuollut.
Hän kannettiin heti siniseen vierashuoneesen ja laskettiin sohvalle pitkäkseen. Hetken kuluttua hän tointui ja katsoi hämmästyneenä ympärilleen.
"Mitä on tapahtunut?" hän kysyi. "Oi, nyt muistan. Olenko turvassa täällä, Harry?" Hän alkoi vapista.
"Rakas Dorian", vastasi lordi Henry. "Sinä menit vain tainnoksiin. Siinä kaikki. Varmaan olet liiaksi rasittanut itseäsi. Sinun ei pitäisi tulla alas päivällisille. Minä hoidan sinun isäntävelvollisuuksiasi."
"Ei, minä tulen alas", hän sanoi nousten pystyyn. "Minä tulen mielemmin toisten luo. En tahdo olla yksin."
Hän meni huoneesensa ja pukeutui. Hän oli hurjan iloinen pöydässä, mutta silloin-tällöin hän värisi kauhusta muistellessansa että hän oli nähnyt kasvihuoneen ikkunaa vasten puristuneena, aivan kuin valkean nenäliinan, James Vanen kasvot, jotka tähystelivät häneen.