"Minä ihailen yksinkertaisia nautintoja", sanoi lordi Henry. "Niihin monimutkaisen ihmisen täytyy lopulta turvautua..Mutta minä en pidä kohtauksista muualla kuin näyttämöllä. Mitä ihmeellisiä olentoja te molemmat olette! En muista kuka lie määritellyt ihmistä järkeväksi eläimeksi. Se ainakin oli liian nopea määritelmä. Ihminen on kaikkea muuta kuin järkevä, ja siitä minä olenkin hyvilläni. Mutta minä toivoisin ettette te riitelisi kuvasta. Paljoa parempi jos olisit antanut sen minulle, Basil. Tuo tyhmä poika ei sitä lainkaan tarvitse. Mutta minulle se olisi hyvin tarpeen."
"Jos annat sen kelle muulle hyvänsä, Basil, kuin minulle, niin en suo sitä sinulle koskaan anteeksi!" sanoi Dorian Gray. "Enkä minä salli, että ihmiset sanovat minua tyhmäksi pojaksi."
"Tiedäthän että kuva on sinun, Dorian. Minä lahjoitin sen sinulle jo ennenkuin sitä oli olemassakaan."
"Ja te tiedätte aivan hyvin olleenne hiukan tyhmä, mr. Gray, ettekä voi väittää mitään vastaan, kun teille muistutetaan että olette vielä varsin nuori."
"Tänä aamuna olisin voinut väittää sitä vastaan hyvinkin kiihkeästi, lordi Henry."
"Niin, tänä aamuna! Te aloitte vasta silloin elää."
Ovella kuului kolkutus ja palvelija tuli sisään kantaen täyteläistä teetarjotinta ja laskien sen pienelle japanilaiselle pöydälle. Kuului kuppien ja lautasten kilinää ja teekeittiön kohinaa. Nuori poika toi sisään kaksi pyöreää kiinalaista maljaa. Dorian Gray astui pöydän luo ja kaatoi teetä kuppeihin. Molemmat herrat astuivat hitaasti lähemmäksi ja tarkastelivat maljojen sisällystä.
"Mennään tänä iltana teatteriin", sanoi lordi Henry. "Varmaan jossakin teatterissa on jotakin hyvää. Olen tosin luvannut syödä päivällistä Whitellä, mutta vain yhden vanhan ystävän kanssa. Voinhan lähettää hänelle sähkösanoman ja sanoa että olen sairas, tai että myöhempi sopimus estää minua tulemasta. Olisihan se sopiva puolustus, sillä siinä olisi suoruuden suloutta."
"On niin vaivalloista pukeutua frakkiin", mutisi Hallward. "Ja kun on saanut sen niskaansa, niin se näyttää niin rumalta."
"Aivan niin", vastasi lordi Henry miettiväisesti, "yhdeksännentoista vuosisadan seurapuku on inhottava. Se on niin synkkä, niin painostava. Synti yksin on väririkasta meidän nykyaikaisessa elämässämme."