Hän epäröi hetken aikaa. "Olkoon menneeksi", sanoi hän vihdoin, "mutta älä pukeudu kovin vitkalleen."
Tyttö hyppi ulos huoneesta. Hän juoksi laulaen ylös portaita. Hänen pienten jalkojensa sipsutus kuului ylhäältä.
James kulki pari kolme kertaa yli huoneen lattian. Sitten hän kääntyi äidin puoleen, joka istui ääneti tuolillaan. "Äiti, ovatko minun tavarani kunnossa?" hän kysyi.
"Ovat kyllä, James", hän vastasi silmät työhön kiintyneinä. Viime kuukausien kuluessa hänen mieltänsä ahdisti joka kerta, kun hän jäi yksin tuon jykevän, vakavan poikansa kanssa. Pojan katse teki hänen pintapuolisen, viekkaan luonteensa epävarmaksi. Hän pelkäsi että poika epäili jotakin. Hänen äänettömyytensä, sillä hän ei tehnyt minkäänlaisia huomautuksia, oli kerrassaan sietämätöntä. Hän alkoi valittaa. Naiset puolustavat itseään hyökkäämällä toisten kimppuun, samoinkuin he hätyyttävät toisia myöntymällä aivan äkkiä ja odottamatta. "Minä toivon, että tulet olemaan tyytyväinen merimieselämääsi, James", hän sanoi. "Pidä mielessäsi, että itse olet valinnut sen uran. Olisit voinut päästä asianajokonttoriin. Asianajajia pidetään suuressa arvossa ja maaseudulla parhaimmat perheet lähettävät heille päivälliskutsuja."
"Minä vihaan konttorityötä ja minä vihaan kirjureita", vastasi poika. "Mutta sinä olet aivan oikeassa. Olen itse valinnut elämänurani. En sanokkaan mitään muuta, kuin pidä huolta Sibylistä. Älä anna hänen vahingoittua. Äiti, sinun täytyy pitää huolta hänestä."
"James, kylläpä sinä käytät kummaa kieltä. Tietysti minä pidän Sibylistä huolta."
"Olen kuullut, että eräs herra käy joka ilta teatterissa ja puhuttelee häntä näyttämöllä. Onko se hyvä? Mitä sinä siihen sanot?"
"Sinä puhut asioista, joita et ymmärrä, James. Meidän ammatissamme me olemme tottuneet vastaanottamaan koko lailla mieluista huomiota. Minäkin yhteen aikaan sain paljon kukkia. Se oli siihen aikaan, jolloin näyttelemiseen pantiin todellista arvoa. Mitä Sibyliin tulee niin en tiedä onko hänen tunteensa vakava vai ei. Mutta siitä ei ole epäilystäkään, ettei tuo nuori herra olisi oikea gentleman. Hän kohtelee minua mitä suurimmalla huomaavaisuudella. Sitä paitsi hän näyttää olevan rikas ja hänen kukkansa ovat suloisia."
"Sinä et tiedä edes hänen nimeänsä", sanoi poika tuimasti.
"En", vastasi äiti levollisesti. "Hän ei ole vielä ilmoittanut oikeaa nimeään. Minun mielestäni se on hyvin romantillista. Hän on varmaan aatelismies."