"Ole vaiti, Jim!" Sibyl huudahti. "Älä sano mitään häntä vastaan. Minä rakastan häntä."
"Mutta ethän sinä edes tunne hänen nimeänsä", vastasi poika. "Kuka hän on? Minulla on oikeus saada tietää sitä."
"Hänen nimensä on satuprinssi. Eikö se ole kaunis nimi. Voi, sinua pahaa poikaa! Sinä et sitä koskaan unohtaisi. Jos vain näkisit hänet, niin hän olisi sinun mielestäsi kaikkein suloisin ihminen koko maailmassa. Joskus sinä tapaat hänet. Sitten kun palaat takaisin Australiasta. Sinä pidät hänestä sitten hyvin paljon. Kaikki pitävät hänestä ja minä … rakastan häntä. Jospa voisit tulla teatteriin tänä iltana. Hän tulee sinne, ja minä näyttelen Juliaa. Oi! kuinka minä sitä näyttelen! Ajatteles, Jim, olla rakastunut ja näytellä Juliaa! Nähdä hänet katsomolla! Näytellä hänen iloksensa! Minä pelkään pelästyttäväni koko seurueen, pelästyttäväni tahi lumoavani heidät. Kun on rakastunut, niin silloin voittaa oman itsensäkin. Tuo hirveä mr. Isaacs raukka huutaa varmaan kapakkatovereilleen: hän on nero! Hän on jo saarnannut minusta kuin uskonkappaleesta, tänä iltana hän julistaa minut ilmestykseksi. Minä tunnen sen. Ja siihen on syynä vain hän, hän yksin, satuprinssi, minun ihmeellinen rakastajani, minun armias jumalani. Minä olen köyhä hänen rinnallansa. Köyhäkö? Mutta mitä se haittaa? Kun köyhyys ryömii ovesta sisään, niin rakkaus lentää ikkunasta ulos. Meidän sananlaskumme olisivat muutettavat. Ne ovat talven aikana keksityt, ja nyt on kesä. Minulle kevään aika; kukkasten tanssia sinipilvissä."
"Hän on hieno herra", sanoi poika synkästi.
"Prinssi!" huudahti tyttö sointuvalla äänellä. "Mitä muuta sinä vaadit?"
"Hän tahtoo tehdä sinut orjakseen."
"Minä kammon vapautta."
"Minä tahtoisin suojella sinua häneltä."
"Kun näkee hänet, niin jumaloipi häntä, kun tuntee hänet, niin luottaa häneen."
"Sibyl, sinä olet mieletön."