"Siitä ei ole paljon kerrottavaa", sanoi Dorian, kun he istuivat pienen, pyöreän pöydän ääreen. "Näin se vain kävi. Kun erosin eilen sinusta, Harry, niin pukeuduin, söin hiukan päivällistä siinä pienessä italialaisessa ravintolassa Rupert Streetin varrella, jonka sinä olet neuvonut minulle, ja läksin kello kahdeksan teatteriin. Sibyl näytteli Rosalindaa. Tietysti näyttämöllepano oli hirveä ja Orlando kauhea. Mutta Sibyl! Olisittepa nähnyt hänet! Kun hän astui näyttämölle pojan puvussa, niin hän oli kerrassaan ihastuttava. Hänen samettitakkinsa oli sammaleen vihreä, hiat kanelinruskeat, ohuitten ruskeitten sukkien ympärille olivat nauhat ristiin sidotut, haukansulka oli hohtokivellä kiinnitetty somaan pieneen, vihreään hattuun, ja huippukauluksinen, punavuorinen vaippa riippui olkapäillä. Sen suloisempana en ole nähnyt häntä. Hän oli yhtä sulava vartaloltaan kuin sinun tanagrapystykuvasi kirjastossasi, Basil. Hänen hiuksensa kähertyivät hänen kasvojensa ympärillä kuin tummat lehdet vaalean ruusun ympärillä. Ja hänen näyttelemisensä — no niin, te saatte itse nähdä hänet illalla. Hän on synnyltään taiteilija. Minä istuin aivan haltioissani likaisessa aitiossa. Unohdin että olin Lontoossa ja että elin yhdeksännessätoista vuosisadassa. Olin mielestäni armaani kanssa kaukana metsässä, jota ei kukaan ihminen ollut koskaan nähnyt. Kun näytäntö oli lopussa, niin minä menin näyttämölle ja puhuin hänen kanssansa. Istuessamme yhdessä hänen silmiinsä tuli äkkiä ilme, jota en ollut koskaan ennen nähnyt niissä. Minun huuleni lähenivät häntä kohti. Me suutelimme toisiamme. En voi selittää teille, mitä sinä hetkenä tunsin. Minusta tuntui kuin koko minun elämäni olisi supistunut yhdeksi ainoaksi ruusunhohteiseksi iloksi. Hän vapisi koko ruumiissaan ja värähteli kuin valkoinen narsissi. Sitten hän heittäytyi polvilleen ja suuteli minun käsiäni. Minun ei pitäisi kertoa teille kaikkea tätä, mutta en voi olla kertomattakaan. Tietysti meidän kihlauksemme on suuri salaisuus. Hän ei ole kertonut sitä äidilleenkään. En tiedä mitä holhoojani siihen sanoo. Lordi Radley suuttuu varmaan silmittömästi. Mutta minä en välitä siitä. Ei täyttä vuottakaan, niin olen täysi-ikäinen, ja sitten saan tehdä mitä mielin. Enkö ole tehnyt oikein, Basil, kun olen etsinyt armaani runoudesta, ja vaimoni Shakespearen näytelmistä? Huulet, joita Shakespeare on opettanut puhumaan, ovat kuiskanneet salaisuutensa minun korvaani. Rosalinda on kietonut käsivartensa minun kaulaani ja minä olen suudellut Julian suuta."
"Niin, Dorian, kai sinä olet tehnyt oikein", sanoi Hallward hitaasti.
"Oletko nähnyt häntä tänään?" kysyi lordi Henry.
Dorian Gray pudisti päätään. "Minä jätin hänet Ardenin metsään ja löydän hänet Veronan yrttitarhasta."
Lordi Henry maisteli shampanjaansa miettiväisenä. "Missä tilaisuudessa sinä puhuit hänelle naimisesta, Dorian? Ja mitä hän vastasi? Ehkä olet unohtanut koko sen puolen."
"Rakas Harry, minä en ole harjoittanut mitään kuivaa asianajoa, enkä muodollisesti kosinutkaan. Minä sanoin hänelle vain, että rakastin häntä, ja hän vastasi ettei hän ollut kyllin hyvä minun vaimokseni. Ei kyllin hyvä! Koko maailma ei ole minkään arvoinen hänen rinnallansa."
"Naiset ovat ihmeellisen käytännöllisiä", mutisi lordi Henry, — "paljon käytännöllisemmät kuin me. Tuollaisissa tapauksissa me emme muista sanallakaan mainita avioliittoa, ja he muistuttavat aina meitä siitä."
Hallward laski kätensä hänen käsivarrelleen. "Älä huoli, Harry. Sinä loukkaat Doriania. Hän ei ole toisten miesten kaltainen. Hän ei koskaan tuota onnettomuutta kellekään. Hän on liian hienotunteinen."
Lordi Henry katsoi yli pöydän. "Dorian ei koskaan loukkaudu minuun", hän vastasi. "Minä tein tuon kysymyksen kaikkein parhaimmassa tarkoituksessa, siinä ainoassa tarkoituksessa tosiaan, joka puolustaa jokaista kysymystä — nimittäin uteliaisuudesta. Minun mielipiteeni on se, että naiset aina kosivat meitä, me emme kosi heitä. Poikkeuksena on tietysti keskiluokka. Mutta keskiluokka ei seuraakkaan aikaansa."
Dorian Gray nauroi ja heitti päätään taakse. "Sinä olet aivan parantumaton, Harry. Mutta en minä siitä välitä. Sinuun on mahdoton suuttua. Kun näet Sibyl Vanen, niin tiedät että se mies, joka tekisi vääryyttä hänelle, olisi sydämetön peto. En ymmärrä, kuinka joku tahtoisi saattaa häpeään sen, jota hän rakastaa. Minä rakastan Sibyl Vanea. Minä tahdon nostaa hänet kultapiedestaalille ja nähdä maailman jumaloivan sitä naista, joka on minun omani. Mitä on avioliitto? Peräyttämätön lupaus. Sen vuoksi sinä pilkkaat sitä. Oi, älä pilkkaa. Se on peräyttämätön lupaus, jonka minä olen valmis antamaan. Hänen luottamuksensa tekee minut uskolliseksi, hänen uskonsa tekee minut hyväksi. Kun olen hänen kanssansa, niin kadun kaikkea sitä, mitä minulle olet opettanut. Minä muutun toiseksi, kuin minä olet oppinut minua tuntemaan. Minä olen muuttunut, ja Sibyl Vanen käden kosketuskin saattaa minut unohtamaan sinut ja kaikki sinun väärät, kiehtovat, myrkylliset, ihanat teoriasi."